maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Unien selitystä ja jälkitunnelmia

Saarelan Olli nosti tietoisuuteen käsitteen "voimakas jälkituotantovaihe". Onkohan siitä kyse, kun saarnan jälkeen alkaa kelailla, mitä tulikaan sanottua?

Käsitän hyvin, että kulttuurikritiikki tai varsinkaan kulttuurikonservatiivisuus ei ole evankeliumin ydin. Päädyin kuitenkin käsittelemään saarnassa moraalia, koska paratiisikertomuksesta se nousee esiin: ymmärrys, hyvän ja pahan tietäminen, viattomuus ja sen menettäminen. (Lauantain iltakirkossa tosin taisin mainita, että heprean ilmaisu "hyvä ja paha" on vähän samanlainen kuin "taivas ja maa", jossa kaksi ääripäätä ilmaisee kokonaisuuden. Siksi nykyinen kirkkoraamattu suomentaa: "tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan".) Halusin siis herättää ihmisissä emotionaalisen tilan, johon evankeliumin sanan sitten voisi kylvää. Ja eikö ihmisen ikiaikainen pahuus esiinny juuri siinä luovuudessa, jolla uudet kulttuuriset tavat auttavat meitä sanomaan ei Jumalalle ja kyllä Perkeleen houkutuksille? Toivottavasti silti balanssi herätteen ja varsinaisen viestin välillä oli kohtuullisen oikea.

Luin illalla Malcom Gladwellin kirjaa Leimahduspiste, jonka promotilaisuuteen ravintola Dubrovnikiin olen lupautunut torstaina. Siinä puhutaan yhdessä kohdassa kasvon ilmeistä ja puheen rytmistä tarttuvina tekijöinä. Yhteisön voimakkaat persoonat välittävät muille jäsenille omat tunnelmansa ja uskomuksensa hyvin hienovaraisille, alitajuisilla keinoilla, kulmakarvojen nostoilla, äänenpainoilla, sanojen tiheydellä. Siksi saarnassakin tunnetilat ja ilmeet on vähintään yhtä tärkeitä kuin sanoma. Juhana Torkki nostaa kirjassaan Puhevalta esiin klassiset käsitteet ethos (puhujan uskottavuus), pathos (tunteet) ja logos (järki). Ei siis ole kyse siitä, etteikö jokaisessa puheessa olisi näitä kolmea osa-aluetta, vaan siitä, minkälainen viesti niiden kautta välittyy. Innottomasta puheesta välittyy innoton viesti. Pälyilevästä puhujasta välittyy epäluotettava viesti. Ja niin edelleen. Juhana on muuten myös tulossa samaan tilaisuuteen arvioimaan Gladwellin kirjaa. Mutta mun pointti on siinä, että näiden hienovaraisten vaikutusten arviointi on todella vaikeaa. Kirkon ovella kätellessä voi tietysti aistia jotain ihmisten tunnelmasta.

---------------------------

Oikeastaan mun piti kertoa uni, jonka näin sunnuntaiaamuna. Havahduin siihen seitsemän aikaan, vaikka olin laittanut kännyn herättämään vasta 7.40. Kerron sen siksi, että unen tunnelma vaikutti muhun koko päivän ajan. Samalla se antaa blogin lukijoille vapaat kädet harrastaa freudilaista unien tulkintaa. Antaa siis palaa! ;-)

Olin Unkarissa jossain kansainvälisessä kokouksessa. Oli ehkä kokoustauko, koska ihmiset olivat levittäytyneet kauniiseen puistomaisemaan. Jotkut juttelivat keskenään, jotkut istuivat nurmella, jotkut pelasivat pelejä. Olin yksin tai en ainakaan tunnistanut ketään ympärillä olijoista. Puiston laidalla oli joitain punatiilisiä rakennuksia ehkä sadan metrin päässä. Vieressäni, ehkä kymmenen metrin päässä oli oja, jonka pientareilla kasvoi pensaita ja pieniä puita. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi hävittäjälentokone. Tunnelma muuttui, mutta ei dramaattisesti. Ihmiset jäivät hölmistyneenä katsomaan, mistä on kyse. Kone käyttäytyi kuin helikopteri, vaikka se oli muodoltaan selkeästi hävittäjä. Se jäi ehkä noin 50 metrin korkeuteen puistoalueen yläpuolelle tarkkailemaan joukkoamme. Sen nokka, jossa näin neljä tykinpiippua,osoitti viistosti alas eli meidän suuntaan. Yhtäkkiä tajusin - ja ilmeisesti muutkin tajusivat - että se aikoo tulittaa. Samassa piipuista lähtikin neljä laukausta. Jostain syystä ammukset tulivat maahan erittäin hitaasti. Mutta myös oma ja muiden ihmisten liikkuminen tahmautui. Emme voineet muuta kuin katsoa, kun ammukset iskeytyivät maahan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, ne oli tarkoitettu vain varoitukseksi. Alkoi paniikki ja säntäily.

Samanaikaisesti koneesta pudotettiin neljä laskuvarjojääkäriä, joilla oli konepistoolit käsissä. Jostain syystä heidän laskeutumisensa tapahtui todella nopeasti, niin että säntäilevät ihmiset eivät juurikaan ehtineet pakoon aukiolta. Itse en ehtinyt edes kunnolla noukkia tavaroitani, kun sotilaat alkoivat aseen piipuilla ohjata ihmisiä aukion laidalla olevaan rakennukseen. Sinne tullessani tajusin, että mulla on taskussa kännykkä. Aloin hätäisesti tekstata Tiinalle viestiä: "Meidät on kaapattu. Ota heti yhteys Unkarin suurlähetystöön."

Siihen havahduin. Aloin heti mielessäni kehitellä miellyttävämpää juonen jatkoa, jossa itse asiassa olisin ehtinyt ennen sotilaiden maahan laskeutumista heittäytyä viereiseen ojaan kasvillisuuden alle piiloon. Mutta en onnistunut enää nukahtamaan uudestaan. Tunnelmaksi siis jäi avuton vangiksi joutuminen.

Itseäni kiinnostaa unessa ainakin numero neljä ja se, miksi NATO-maa Unkarissa hävittäjät kääntyvät ihmisiä vastaan. Ja miksi muka olin Unkarissa? Kaikkein huimimmatkin tulkintayritykset otetaan kiinnostuksella vastaan. Sigmund (oikealta nimeltään Shlomo Sigismund) Freud sai isältään Jacob Freudilta 35-vuotislahjaksi heprealaisen Raamatun, jonka omistuskirjoitus kertoo jotain pojan itseymmärryksestä. Hän oli lupauksien lapsi, kuin Joosef, unien selittäjä.

Thomas Mann kirjoittaa Joosef ja hänen veljensä -tetralogin toisessa romaanissa Nuori Joosef näin (suom. Lauri Hirvensalo):

Ennen kuin olivat keksineet Joosefille sen pilkkanimen, joka kaikkein pahimmin nostatti heidän vihansa tätä kohtaan, "Unennäkijän", he halveksivasti käyttivät hänestä nimitystä "Nooa-Uthapishtim", "Ylen-taitava", "Vedenpaisumuksen aikaisten savitaulujen lukija". Joosef puolestaan ei halunnut jäädä vastauksen velkaa, vaan sätti veljiään "koirankuonolaisiksi" ja "miehiksi, jotka eivät osaa erottaa pahaa hyvästä" - niin hän heitä nimitteli suoraan päin naamaa, ainoana suojanaan Jaakobin pelko; jollei sitä olisi ollut, veljekset olisivat piesseet hänet pahanpäiviäisesti.

Toimikoon tähän katkelmaan sisältyvä viittaus paratiisikertomukseen inklusiona tälle blogiviestille.

Ei kommentteja: