tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Edelleen kipeenä...

Ja nyt alan epäilemään, että kyseessä ei ole pelkkä flunssa, vaan joku salakavala tulehdus tai bakteeri. No, huomenna aamulla yritän vääntäytyä työterveyslääkärille selvittämään asiaa, mikä tarkoittaa, että varmaan joudun ottamaan sairaslomaa muutamia päiviä.

Tänään aamulla pyysin Valtosen Ollilta vapautuksen Aamupiiristä ja kävin vain heittämässä pakollisen keikan Pasilan studiolle aamuhartauksien vuoksi. Muuten olen hyödyntänyt päivän löhöilemässä sängyssä katsoen dvd:ltä 80-luvun nostalgiasarjaa Velipuolikuu. (No, kirjoitin myös sunnuntain vankilasaarnan siinä välissä. Toivottavasti asiat pysyi erillään;-)

Sen verran ajatus juoksee päässä, että tajuan osuneeni tärkeään saumaan, kun kirjoitin jotain kirkon sisällä olevasta painotuserosta kansalliskirkon ja universaalin kirkon välillä. Samasta aiheesta oli joku nähtävästi käyttänyt puheenvuoroja uskojarukous.net -sivuilla - nimenomaan puolustaen Suomen ev.lut. kirkon statusta kansalliskirkkona. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä selvemmäksi tulee, että ilmeisesti kansalliskirkkoa kannattavat tekevät niin täysin avoimesti ja häpeilemättä uskoen, sen olevan aito "luterilainen" ja siinä mielessä oikeaoppinen kristillinen kutsumus. Heille siis kirkon lähetystehtävä on luterilaisen (hyvinvointi?)yhteiskuntamallin markkinointi maailman ääriin.

On siis kai pakko etsiä sitä positiivista oikeutusta, joka tällaisella ajattelulla on, vaikka se tuntuukin kaukaiselta. Ehkä lähden liikkeelle siitä, mitä hyvää kirkko on kansallisena instituutiona historiallisesti tuonut. Tosin se ei mielestäni selkiytä asiaa, koska emme enää elä aikaa, jolloin kirkon ja yhteiskunnan voi sekottaa toisiinsa. Mutta kansalliskirkollisen ajattelun etiikka tai logiikka kai jotenkin pohjautuu tähän ideaaliin yhtenäisestä kansallisesta projektista. Kansalliskirkon irvikuvaksi noussutta natsi-Saksan luterilaista kirkkoa ei ilmeisesti osata nähdä yhteydessä tähän puhtoiseen Suomi-kirkkoon. Eikä natsi-kirkkoon vertaaminen tietysti edes ole reilua, koska kukaan kansalliskirkollisista tuskin suostuu tunnistamaan itseään sieltä saakka.

Silti pidän itseäni jotenkin sinisilmäisenä, kun olen todella kuvitellut olevani jäsenenä kirkossa (Suomen ev.lut. kirkossa), joka ensisijaisesti ja substanssinsa puolesta edustaa vain ja ainostaan yhtä osaa universaalista Kristuksen kirkosta. Tästä johtuu oma sitoutumiseni ekumeniaan (kansalliskirkolla ei ole ekumeenista pyrkimystä, vaan hallinnollinen pyrkimys) ja se, että tarkastelen aina luterilaisia käytäntöjä kirkon yhteisestä tunnustuksesta enkä suomalaisesta perinteestä käsin.

Mutta. Asiaan on varmaan palattava myöhemmin, kun päätä ei särje ja ajatus kulkee. Jos voit iltarukouksessa muistaa myös minua, olen siitä kiitollinen!

4 kommenttia:

Petri Viinikkala kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Anonyymi kirjoitti...

Rukouksin muistaen!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se siitä - lepoa ja nestettä vaan riittävästi. Eikä pidä ajatella liikaa, jos päätä särkee :-)

Anonyymi kirjoitti...

parane pian, muistan rukouksissa Sinua!