torstaina, tammikuuta 25, 2007

Bono Kryptassa

Aioin kirjoittaa jotain jo viime yönä, kun uni ei heti tullut silmään ja mietin Kryptan kohtaamispaikkailtaa. Ehkä oli hyvä, että nukuin kuitenkin muutaman tunnin ensimmäisten tunnelmien päälle. Huomaan itsessäni toistuvasti sen ilmiön, että joskus omat odotukset jonkin tilaisuuden suhteen ovat sellaisia, että todellisuus sitten tuntuu vaikealta hyväksyä. Yön nukuttuani raportoin siis eilisestä illasta ja sen aiheuttamasti sisäisestä prosessista.

Helsingin seurakuntien ja tuomiokirkkoseurakunnan tiedotusta hoidetaan virkamiesmäisellä ammattitaidolla, mikä tarkoittaa sitä, että ei koskaan voi tietää, onko tiedotuskoneisto ajan tasalla sisällön suhteen. Bono-illan kohtaloksi tuli jäädä pikkiriikkiseksi rivimaininnaksi Kirkko ja kaupungissa, vaikka toimittaja Janne Villa kirjoitti Bonosta ansiokkaan artikkelin kaksi viikkoa aikaisemmin samaan lehteen. En suoraan sanoen tiedä, missä toimituksen hoksottimet olivat tämän tilaisuuden suhteen, auringonvaloa siinä paikassa ei ehkä kovasti näkynyt. Lähetin vielä tiistaina illalla kaikkiin radiokanaviin tietoa tilaisuudesta, mutta tietääkseni missään tieto ei mennyt läpi. Väkeä oli siis paikalla viitisenkymmentä henkeä, kun potentiaalinen kiinnostunut yleisö oli tietysti moninkertainen. Tämä oli harmituksen ensimmäinen syy.

Toinen pettymys oli hieman ehtinyt jo laantua. Mikko Kuustonen joutui omaksikin harmikseen perumaan osallistumisen iltaan samaan iltapäivään osuneen levynjulkistamisen vuoksi. Sain tiedon asiasta kuitenkin jo muutamia viikkoa sitten, joten ehdimme sopeutua tilanteeseen.

Kolmannesta syystä saan syyttää ennen kaikkea itseäni. Dominikaaniveli Antoine Lévy viereisestä Studium Catholicumista lupasi ystävällisesti jo joulukuussa, että hän tulee iltaan mukaan. Tunnen hänet avarakatseisena, ekumeenisena katolisen kirkon edustajana, joka on myös sanavalmis ja elää ajassa kiinni. Hän olisi tietysti tarvinnut lisää tietoa illan sisällöstä ja omasta roolistaan voidakseen valmistautua siihen kunnolla. Valitettavasti mieleeni ei juolahtanut, että kun sovin asiasta Roomasta käsin, en siinä yhteydessä tainnut juurikaan jakaa tätä informaatiota. Veli Antoine kyllä tuli paikalle, mutta hän ei mitenkään päässyt sisään Bonon videohaastattelun herättämään positiiviseen liike-energiaan. Lyhyt yleisökeskustelu videon jälkeen siis hajosi taivaan tuuliin, vaikka muutamia hyviä puheenvuoroja kuultiinkin.

Ilta oli joka tapauksessa monella tavalla onnistunut ja varmasti ajatuksia herättävä. Jostain syystä itselleni jäi kuitenkin päällimmäisesksi tunteeksi pettymys. Olen aikaisemmin tilittänyt samanlaisia tuntoja erään Tuomasmessun saarnan jälkeen, kun pohdin, onko minussa ripaus perfektionistia.

Mitä tästä voi siis päätellä? Ainakin sen, että "life is a constant struggle between expectations and experience", elämä on jatkuvaa kamppailua odotusten ja kokemuksen välimaastossa. Tämä on ollut mun mottona ainakin kymmenen vuotta, mutta yhä se tuntuu toimivan. On luontaista suhteuttaa tapahtumia omiin odotuksiinsa siinäkin tapauksessa, että olisi järkevämpää ja perustellumpaa suhteuttaa niitä vallitseviin tosiasioihin. Päättelen tästä, että omilla odotuksilla ja vallitsevilla tosiasioilla on suhde, joka vaikuttaa siihen, miten paljon ihminen joutuu elämässään kamppailemaan.

Onko siis odotuksia madallettava vastaamaan vallitsevia tosiasioita, jotta välttyy pettymyksien aiheuttamalta sisäiseltä kamppailulta? Tässä en idealistina haluaisi antaa periksi. Pettymyksien uhallakin on uskallettava asettaa odotuksia. Zen-buddhismi ja Anthony de Mello kumppaneineen tosin näyttävät tässä olevan eri mieltä kanssani. Onnellisuus tulee zenissä siitä, että ottaa vastaan sen, mikä tulee, sellaisena kuin se tulee.

Mutta onko erimielisyys vain näennäistä? Eettiseen mystiikkaan kuuluu usko hyvään. Se on uskoa siihen, mikä valitettavan harvoin on ilmeistä tai näkyy välittömästi. Samalla, kun mystikko siis uskoo hyvään (vrt. odotus), hän on valmis ottamaan vastaan sen pahan, minkä maailma tuo eteen (vrt. pettymys), koska hän ymmärtää, että pahuus ei ole todellisuuden luonne.

Ajattelutapojen välillä on kuitenkin todellinen ero. Ylisuurien odotusten kirous on siinä, että ne on sidottu itseen. Hyvän toteutuminen sen sijaan edellyttää suhdetta toiseen. Vastaavasti pettymys on sisäinen tila, kun taas pahuus koskee suhteita. Odotusten ja kokemuksen välinen ristiriita on siis tässä mielessä merkki ihmisen kääntymisestä itseensä.

Bono ja Bill Hybels puhuivat videolla Afrikasta ja kristittyjen vastuusta. Ihminen, joka kääntyy itseensä, miettii maailman hädän suhdetta omiin sisäisiin tuntemuksiinsa. Kristityn kutsumus on kääntyä kohti toista ja kohti Jumalaa (joka on Toinen), jolloin määräävämmäksi tulee se, millainen suhde minulla on toisiin. Koska vilpittömästi uskon, että eilinen tilaisuus kylvi monta tärkeää siementä, henkilökohtainen pettymys vaihtuu uskonvaraiseksi vakaumukseksi siitä, että työtä kannattaa tehdä.

Ensi viikon keskiviikkona klo 18 Kryptassa Päivi Sini Ristimäki (laulu), Jere Ristimäki (guit) ja Joonatan Rautio (sax, pno)!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen piston sydämessäni, kun emme mieheni kanssa edes kiittäneet sinua illan jälkeen. Siis Arto, KIITOS! Ilta oli hyvä. Videohaastattelu oli koskettava, ajatuksia herättävä, erinomainen. Olimme ihmeissämme itsekin, kun Kryptassa ei ollut enempää ihmisiä - kuvittelimme,että Bono "vetäisi" suuremman joukon - olimme etuoikeutettua joukkoa, joka sai nähdä videon.
Toisaalta emme varmasti olisi tapahtumasta tienneet ellen lukisi blogiasi tai tuntisi sinua Tuomasyhteisöstä. Kirkon tiedottamisella on vielä paljon kehitettävää.
Pettymyksesi on ymmärrettävää, mutta usko samalla, että me, jotka tulimme, saivat varmasti ajateltavaa.
"Pidetään lähimmäisistämme huolta" sanojasi aamupiiristä lainaten.

Arto kirjoitti...

Kiitos kiitoksista! Hyvä ilta se tosiaan oli, toivottavasti mun sisäisen matkan kuvaus ei vie sitä iloa meiltä keneltäkään. Oikeastaan pidän aika hassuna sitä, että jostain syystä koen mielekkäämmäksi kirjoittaa blogiin ihmisistä, tapahtumista ja sisäisistä prosesseista kuin ilmiöistä ja periaatteellisista kysymyksistä. (No, onhan niitäkin kirjoituksia joukossa.) Olen aina kuvitellut olevani enemmän asia- kuin ihmiskeskeinen tyyppi :-)

peccator yh kirjoitti...

Olipa hauskaa, Arto, että kerroit pettymyksestäsi, joka syntyi odotusten ja tapahtuneen ristiriidasta. Hauskaa oli myös se, kerroit että tunnistaneesi pettymyksen takaa omaa perfektionismiasi. Hauskaa siksi, että tuollainen analyysi antaa toivoa ja suuntaa meille muillekin odotusten ja todellisuuden jännitteessä kiemurteleville.

Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä "peccator yh" kanssa. On hienoa, että olet avoin ja kerrot tunteistasi, ihmisistä jne. Niitä kirjoituksiasi on paljon kivempi lukea kuin pitkiä pohdintoja periaatteista tai ilmiöistä.

Aulis Parviainen kirjoitti...

Helsingin seurakuntien ja tuomiokirkkoseurakunnan tiedotusta hoidetaan virkamiesmäisellä ammattitaidolla, mikä tarkoittaa sitä, että ei koskaan voi tietää, onko tiedotuskoneisto ajan tasalla sisällön suhteen.

Meillä Lahdessa on sama ongelma. Olen viestinnän johtokunnassa varajäsenenä. Tiedotus ei kykene välittämään seurakunnallisen marketin erikoistarjontaa. Rivimaininta on vaikea löytää kun se voi olla missä tahans joko paikallisseurakunnan tai selektiivin sivuilla.

Olen kaivannut ryhmäkalenteria esim. "Antturi - Kryptan vinkit" esim. Googlessa, jonka voisi tuoda omaan kalenteriin. Kun tilaisuuden järjestäjä voi suoraan ylläpitää sitä.

Onkohan missään keskustelupalstaa seurakunnallisen viestinnän lobbaamisesta?

Toimin kesäkoti Mäntylinnan isäntänä seitsemän vuotta 80 - 90 luvulla ja havaitsin että ainoa tapa saada tieto esille seurakunnan työyhteisössä oli otsikkoilmoitus Etelä Suomen Sanomissa.

Pitäiskö kehittää uusi liike jotta tiedotuskynnys ylittyisi? Muutoin petymme ja nieleskelemme harmiamme. Palautetta pitää esittää ettei kivet joutuisi huutamaaan..