torstaina, joulukuuta 21, 2006

Varpunen pienoinen

Valkonauha-lehti pyysi kirjoittamaan rakkaimmasta joululaulusta. Kun kaivelin lapsuuden joulumuistoja, huomasin, että suosikkilistani on täysin mollipitoinen. Kärkeen yltivät Joulupuu on rakennettu, Sylvian joululaulu, Kun joulu on, Heinillä härkien kaukalon, Varpunen jouluaamuna ja uutena klassikkona Sydämeeni joulun teen. Muutamassa niistä ei puhuta Jeesus-lapsesta, vaikka haluaisin ajatella, että juuri siinä on joulun ydin. Paljastiko lista, että kristillisyyteni on vain päälle liimattua tunteellisuutta?

Ehkä ei sittenkään. Ehkä osasin lapsena ottaa joulun sanoman vastaan aidommin kuin nyt tiedostavana aikuisena. Valintani on siis sentimentaalinen Varpunen jouluaamuna, san. Z. Topelius, suom. K. A. Hougberg.

1. Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,

järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,

järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

2. Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:

Tule, varpu, riemulla ota siemen multa!

Joulu on koditon varpuseni onneton.

Tule tänne riemulla, ota siemen multa.

3. Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:

Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.

Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.

Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.

4. En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

Aikuisen kyynisyys minussa sanoo, että tämä laulu on nyyhkytarina, ja lisäksi se sisältää arveluttavaa sielunvaellusoppia. Metsän eläimet ja taivaan linnut on luotu elämään vuodenaikojen vaihtelun mukaan. Ei siinä yksi siemen tai edes kourallinen kesää tee. Sitä paitsi, miksi ihmeessä lintuja pitäisi ruokkia vain jouluna? Eikö sellainen ole itse asiassa petosta, jos arjen tultua ruokinta yhtäkkiä lakkaa? Viimeinen säkeistö on hämmentävä. Pitäisikö ajatella, että lapsesta tulee kuollessaan enkeli, joka sitten linnun muodossa liihottelee tervehtimään perhettään?

Vastustan ankarasti näitä sisältäni nousevia vähättelyjä. Varpunen jouluaamuna kertoo täsmälleen sen, mistä kristillisessä joulussa pohjimmiltaan on kysymys: Että siellä, missä joulua vietetään eli missä Jeesus-lapsi on vieraana, jaetaan se yksi siemen tai lyhde tai hyvyyden osoitus, joka silloin on käsillä, sen kanssa, joka sitä juuri silloin tarvitsee (2. säk.). Eikö joulu juuri siksi herätä ihmisessä niin syvää ilon, kiitollisuuden ja riemun tunnetta (3. säk.), että me itse olemme varpusia, jotka jäädymme ja nälkiinnymme maailman pakkasessa (1. säk.) ellei itse Jeesus tule meille siemeneksi ja ruokkijaksi? Ja eikö Jeesus itse sanonut: ”Minkä teette yhdelle näistä minun vähimmistäni, sen te teette minulle”? Vähäiselle linnulle annettu siemen on annettu itse Jeesukselle. Jeesus on läsnä tarvitsijassa, hän on meidän pieni veljemme, joka tuli taivahasta (4. säk.). Jouluna Jeesus tulee ovellemme köyhänä kerjäläisenä, mutta tuo tullessaan lahjat runsaimmat.

Varpunen jouluaamuna on rakkain joululauluni, koska se vie minut sille paikalle, jolla Jeesus minun tahtoo olevan: Sydän avoinna, täynnä antamisen ja saamisen hyvää mieltä.

6 kommenttia:

Aulis Parviainen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aulis Parviainen kirjoitti...

Aulis Parviainen said...

>tämä laulu on nyyhkytarina<

Joulun on tunteemme herkimpiä kun väsymys on ajanut äärirajoille. Tänä vuonna pimeys tuntuu voimakkaammin.

Toivottavasti luonto varjelee lintuja jotka ovat menneet halpaan ja palaneet takaisin näin aikaisin.

Petri Viinikkala kirjoitti...

Oikein. Kaikkea aikuisuuden kyynisyyttä vastaan! Siunattua joulunaikaa sinulle.

Kiitos "siemenien" jakamisesta blogissasi.

Arto kirjoitti...

Kiitos taas kommenteista jälleen. Starttaamme ihan näillä hetkillä mökkijoulun suuntaan, joten nettiin palataan ehkä joskus tapaninpäivänä... Hyvää joulua!

Jarmo kirjoitti...

Jouluhulinassa ilman kyynisyyttä. Hienosti ajateltu. Vain silloin joulu aukeaa aikuisellekin. Aukeaa rauha ja lähimmäisen rakkaus. Hyvää Joulua koko perheelle.

Jouska kirjoitti...

Kiitos joulun siemenestä, Jeesuksesta!

Varmaan tiesitkin, että Topeliuksen joulumuistoihin toi mollisävyjä erityisesti omien lasten menettäminen. Topeliuksen lapsista kolme kuoli pieninä. Rafael - enkelin mukaan nimensä saanut poika - kuoli isänsä Sakarin syliin vain vuoden vanhana. Isä kirjoitti surunsa runoiksi. Hän näki runossaan pienen poikansa varpusena, joka jouluna toi sureville sisarilleen terveiset "enkeleiden maasta". Siis sieltä, mistä joulun "taivaallinen sotajoukkokin" oli tullut terveisensä tuomaan.

Olisiko tässä runossa - jonka Otto Kotilainen sävelsi saatuaan oman lapsensa joulukuussa - kaipausta pyhien yhteyteen, jossa "koko luomakunta huokaa Jumalan lasten ilmestymistä"...?

Jouluisin terveisin, Jouska Lauritsalasta