keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Rooman rautatieasemalla

Termini on Rooman päärautatieasema. Menimme sinne illalla noin parinkymmenen hengen ryhmän kanssa tapaamaan ystäviä ja viemään heille vähän ruokaa ja peittoja. Tässä joitakin välittömästi kirjattuja huomioita ja tunnelmia.

Aloitimme tapaamalla soppakeittiöllä Via Dandololla klo 19.40. Ruoka oli siellä valmiiksi pussitettuna ja merkattuna eri kohteisiin. Samoin lumppupeitteitä oli isot röykkiöt. Laskettiin sieltä meidän mukaamme nelisenkymmentä kappaletta. Kaikessa touhussa oli näin pohjoismaalaisen näkökulmasta selvä välimerellinen kiireettömyys. Vapaaehtoiset työntekijät (joista kaikki eivät olleet yhteisön jäseniä) käyttivät paljon aikaa toistensa kanssa jutteluun ja työtä tehtiin siinä sivussa. Pussitetut ruoat jaettiin kekoihin niiden osoitteen mukaan: Termini, Ostiense, San Pietro… Vapaaehtoiset pakkasivat niitä autoihinsa kuka mitäkin. Itse kannoin Leonardon Fiat Punton täyteen peitteitä.

Hieman yli kahdeksalta autot lähtivät yksitellen kohteisiinsa. Terminiin tulevat autokunnat ajoivat aseman kupeessa olevalle Santa Bibiana –kirkolle, missä pidettiin klo 20.30 iltarukous. Se noudatti täsmälleen samaa, yksinkertaista, kaunista kaavaa kuin S. Maria in Trasteveren rukoukset. Päivän teksti oli Ap.t. 20 luvusta, missä nuorukainen Eutykos nukahtaa Paavalin pitkään puheeseen, putoaa kolmannesta kerroksesta ja kuolee. Paavali ”meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen” ja poika heräsi eloon. Tekstin luki eräs naisista, joka oli myös valmistellut pienen puheen. Sen lähtökohtana oli pojan traaginen kuolema. Viime lauantaina nimittäin kuoli traagisesti tulipalossa kaksi mustalaisnuorta, jotka olivat olleet yhteisön avustuksen kohteena aivan pienestä saakka ja viime aikoina myös itse vapaaehtoistyössä auttamassa. He olivat menneet naimisiin pari kuukautta sitten, poika 17- ja tyttö 16-vuotias. Heidän hökkelissään syttyi lämmityslaitteesta tulipalo, jonka poika havaitsi. Hän sai pelastettua toisesta huoneesta vanhempansa ja pikkulapset, jolloin hän huomasi, että tyttöä ei näkynyt missään. Poika ryntäsi sisään palavaan taloon, liekit tarttuivat häneen ja hän kuoli yhdessä nuorikkonsa kanssa. On itsestään selvää, että näin traagiseen tapahtumaan ei ole muuta lohdutusta kuin evankeliumin sisältämä toivo. Rukoushetki päättyi laulettuun rukouksiin köyhien puolesta ja päätöshymniin.

Rukoushetken jälkeen valuttiin kirkosta ulos ja pihalla alkoi uusi tarvikkeiden jakaminen. Meidän noin parinkymmenen hengen ryhmä jakautui nähdäkseni neljään pienempään ryhmään, joista kullakin oli oma kohteensa Terminin lähistöllä. Lisäksi tiesimme, että Terminillä meitä odottaa puolen tusinaan yhteisön edustajaa Malawista ja Mosambikista. En tiedä, miksi tavaroita ei ollut jaettu jo alun perin oikeisiin autoihin. Kun tämä vaihe oli valmis, ajettiin korttelin ympäri asemalle. Autoista kaivettiin ruokatarvikkeet yhteiseen läjään, josta ne taas jollain logiikalla, joka ei minulle selvinnyt, ja epämääräisellä arpomisella otettiin kantoon. Minulle tuli kaksi muovipussillista appelsiineja. Muissa kasseissa oli juustosämpylöitä, pieniä pasta-annoksia ja muovipulloihin pakattuna lämmintä maitoteetä. Kaikkiaan tuotteiden jakamiseen eri vaiheissa, siirtymisiin ja rukoushetkeen oli kulunut aikaa noin kaksi tuntia, sillä kun pääsimme aseman oven edustalle asemiin, kello oli noin 21.30.

Paikalle alkoi heti tulla selvästi yhteisön vanhoja tuttuja, mutta myös satunnaisia avun tarvitsijoita. Jokaiselle annettiin sämpylä, appelsiini ja teetä. Peitteitä ei jaettu, vaan ne jaettiin erikseen tarvitseville. Samoin pasta-annokset jaettiin sillä perustella, kuka niitä tarvitsi. Yhteisön ystävyyden periaate toimi ohjaavana tekijänä tässäkin. Tarkoituksena oli välittömän ruoka-avun lisäksi ja sen kautta luoda kontakteja. Käsitin niin, että sämpylän, appelsiinin ja teen tarkoituksena on kutsu ihmisiä tulemaan. Kun kontakti syntyy ja kyseisen ihmisen elämäntilanteesta opitaan lisää, on myös paremmat mahdollisuudet kohdentaa apua.

Sain tästä henkilökohtaisuudesta hyvän esimerkin. Jo matkalla Terminille olimme puhelimitse yrittäneet selvittää erään transseksuaalin olinpaikkaa. Hänelle oli saatu järjestymään majapaikka, mikä on joskus hyvin vaikeaa mies-naisille. Nyt yksi leipäjonossa olleista sanoi nähneensä hänet toisella puolella asemaa, joten lähdimme Leonardon kanssa etsimään. Toisella puolella asemaa olikin valtava hässäkkä jonkin toisen avustusorganisaation ruoka-auton ympärillä. Siellä tarjottiin lämmintä liharuokaa muovilautasilta. Oivalsin kyllä, että toimintaperiaate oli hyvin toisenlainen kuin Sant’ Egidion yhteisöllä: tuodaan hyvää ruokaa, mutta melko harvoin, ehkä kerran kuussa. Kontakteja ei synny, mutta saadaan muutama tyytyväinen vatsa.

Etsimämme henkilö istui siellä katukiveyksellä syömässä. Pienen selvittelyn jälkeen ohjasimme hänet bussiin, jolla hän toivon mukaan pääsi majapaikkaansa. Hänen vieressään katukiveyksellä istui toinen transseksuaali, joka pyysi peittoa. Hänkin oli yhteisön vanha tuttu. Pyysimme häntä toiselle puolelle asemaa, missä sitten haimme hänelle peiton. Hän vaikutti hyvin sairaalta (AIDS) ja yritimme rohkaista häntä ilmoittautumaan sairaalaan heti aamulla. Juttelin hänen kanssaan jonkin aikaa, sillä hän puhui saksaa, vaikkakin hyvin epäselvästi.

Kaiken kaikkiaan kokemus asemalla oli hyvin myönteinen. Yhteisön periaate seurata evankeliumin kutsua ystävyytenä köyhien kanssa ohjaa toiminnallisia ratkaisuja aivan katutasossa. Tarkoituksena ei selvästikään ollut mahdollisimman tehokkaasti jakaa mahdollisimman monelle mahdollisimman hyvää ruokaa mahdollisimman paljon, jotta heidät saataisiin mahdollisimman pian pois kadulta ja uskovaisiksi. Oli tärkeää, että yhteisön ihmiset tapaavat toisiaan ja heillä on aikaa vaihtaa kuulumisia. Oli tärkeää, että pidettiin yhteinen rukoushetki kaikessa rauhassa. Oli tärkeää, että jokainen halukas sai tehdä jotain. Oli tärkeää, että jokaiselle avun tarvitsijalle oli jotain annettavaa. Oli tärkeää, että tavattiin vanhoja tuttuja ja kuultiin kuulumisia. Oli tärkeää, että yhtä tai kahta pystyttiin auttamaan erityisesti tänä iltana. Ja oli tärkeää, että ehkä muutamaan uuteen ihmiseen syntyi kontakti, joka saattaa johtaa uuteen ystävyyteen.

Eroina suomalaiseen kristilliseen katulähetystyöhön näytti olevan se, että italialaiset organisoivat huonosti, pysäköivät autonsa vielä huonommin, eivät ole kovin täsmällisiä, kukaan ei näyttänyt pomoilevan, pätevän tai osaavan toisia paremmin, evankeliumi oli näyttävästi ja luovuttamattomasti mukana, mutta kadulla se näkyi vain tekoina…

Jotta ei synny sellaista käsitystä, että olen Roomassa vain jonkinlaisena sosiaalituristina, sanottakoon, että kirjoitustyö sujuu kohtalaisesti. Elättelen toiveita, että ensi keskiviikkona, kun pakkaan laukut ja lähden takaisin Suomeen, käsikirjoitus on jokseenkin valmis. Siihen tarvitaan kuitenkin vielä melkoinen rykäisy, joten vapaapäiviä tuskin on enää varaa pitää. Keskiviikkona ja perjantaina olen kuitenkin luvannut mennä auttamaan soppakeittiöön, joten vaihtelua kuitenkin piisaa.

Näyttää siltä, että Blogger ottaa jälleen kuvia vastaan. Yritän laittaa jotain viimeisimpiä otoksia näkyviin lähiaikoina. Ainiin. Blogger näyttää täällä kaikki ohjeet, valikot, painikkeet pelkästään italiankielisinä. Esikatselu on Anteprima, Tallenna luonnos on Salva come bozza ja Asetukset on Impostazioni...