keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Paavalin pää


Kun pääosin viettää aikaansa neljän seinän sisällä, ei tule niin kauheasti uusia elämyksiä. Eilen tosin vierailin Kolmen lähteen luostarissa (Abbazia di Tre Fontane). Se on paikalla, johon tradition mukaan Paavalin pää vieri, kun hänet oli mestattu. Paikkaan aukesi kolme lähdettä, joista saa parantavaa vettä. Luostari on trappistimunkkien hoidossa nykyään ja siellä tehdään muun muassa erinomaista suklaata. Heillä näytti olevan myös taidekoulu ja maahanmuuttajien lapsille tarkoitettu päiväkoti. Oheinen kuva on Paavalin marttyyrikuoleman paikalla olevasta kirkosta (Luogo del martirio dell’apostolo Paulo). Luostarilla oli paljon ispmpikin kirkko, joka oli erittäin luostarimaiseen tyyliin hyvin hämärä, tyhjä ja jotenkin kolkonkin tuntuinen. Alttari tosin oli valaistu ja tietysti peitetty kankailla, joten se loi ison vastakohdan kirkon ankeudelle. Valitettavasti sisällä otetut kuvat eivät ole tällä Nokian kännykällä otettuina julkaisukelpoisia.

Tulin kirkolle yhden jälkeen, kun se oli juuri suljettu siestan ajaksi. Niinpä istuin ylemmässä kuvassa oikealla näkyvään aurinkoiseen nurkkaukseen istumaan Erich Zengerin kirjan The God of Vengeance (Koston Jumala) kanssa. Zenger on katolilainen Vanhan testamentin professori, jonka mukaan Vatikaanin II konsiili teki teologisen ja runollisen barbarismin, kun se pudotti pois päivittäisten hetkipalveluiden psalmeista pois kaikkein raaimmat kohdat. Kirjassa Zenger tarttuu juuri näihin kaikkein vaikeimpiin psalmeihin.

Sama pointti on aika vahvasti mukana myös kirjassa, jota yritän kirjoittaa. Jos on eri mieltä jonkun kanssa, pitää kuitenkin olla malttia oikeasti kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. Psalmien ylenmääräinen kristillistäminen aiheuttaa sen, että kostonhimoisia kohtia ei osata lukea. Zenger tekee myös sen mielenkiintoisen havainnon, että kiistämättömästä kostonhimoisuudestaan huolimatta psalmit jollain tavalla myös viehättävät tämän päivän aika liberaalia kristittyä. Niiden äärellä ehkä tunnetaan pientä ylemmyyden tunnetta, mutta samalla ne tuntuvat tosilta.

Päivän ja viikon uutisten ehdoton ykkösaihe on Benedictuksen vierailu Turkissa. TIMEssa oli itse asiassa aika hyvä artikkeli vierailun taustoista, jännitteistä ja mahdollisuuksista. Oli kiva nähdä tuttu nimi, Jeff Chu, artikkelin perässä. Jeff haastatteli aikoinaan minua ja Valtosen Ollia, kun TIME teki jutun eurooppalaisesta kristillisyydestä otsikolla Where Has God Gone in Europe. Tapasin Jeffin myöhemmin Lontoossa, erittäin sympaattinen kaveri. Nyt hän on nähtävästi siirtynyt New Yorkiin.

Viime viikon TIMEn artikkelissa nostetaan esiin Benedictuksen puhe 12.9. Regensburgissa, jossa hän nosti esiin kysymyksen järjen asemasta kristinuskossa ja islamissa. Kun olen tässä samalla selaillut katolisen kirkon katekismusta iltalukemisenani, aihe nousee sieltäkin vahvasti esiin. Tiedolle esitetään nähdäkseni katekismuksessa kolme auktoriteettia: järki, ilmoitus ja kirkko. Protestantin on vielä helppo nähdä, että järki tarvitsee tasapainokseen käsityksen ilmoituksesta. Sen sijaan kirkon auktoriteettivaatimus tuntuu kohtuuttomalta. Erään kirjakaupan hyllyssä huomasin parikin katekismusta kriittisesti arvioivaa kirjaa. Yksi niistä näytti pureutuvan juuri tähän ongelmaan. Samalla, kun kirkko sanoo, että järki on luotettava tiedonhankintakanava, koska luonto ei voi olla Jumalan ilmoitusta vastaan, se kuitenkin toisaalla sanoo, että viime kädessä kirkko päättää, mikä on totuus. Totuus ei siis olekaan salaisuus, jonka Jumala ilmoittaa Sanassaan eli Jeesuksessa Kristuksessa, vaan kirkon hallitsema järjestelmä.

Ymmärrän ajatuksen kuitenkin niin, että näillä kolmella ymmärryksen auktoriteetilla on katolisen kirkon ajattelussa toisiaan täydentävä merkitys. Kirkon auktoriteetti liittyy sosiaalisiin ja eettisiin kysymyksiin, joissa järki ja ilmoitus eivät suoraan auta. Ihmiset elävät yhteisöissä, joissa on tultava toimeen keskenään. Järki voi tuottaa myös erittäin vaarallisia ja häikäilemättömiä järjestelmiä, jos sillä ei ole moraalista koodia. Tietysti tämä moraalinen koodi voi periaatteessa tulla mistä tahansa muualtakin kuin kirkolta, mutta periaate on silti sama. Näin ollen kirkon auktoriteetin voisi protestanttisesti ymmärtää kristillisen yhteisön eettiseksi tajuksi, joka on järjen ja ilmoituksen informoima.

Voi tosin olla, että olen jälleen sotkeutunut sellaiseen filosofiseen pohdintaan, joka ei ole omaa aluettani ja se voi vaikuttaa asiantuntijasta kömpelöltä. Mutta onpahan tullut ainakin jotain pohdittua.

Eilen jouduimme valitettavasti peruuttamaan kierroksen aseman asunnottomien luona, mutta tänä iltana odotan pääseväni tiskaamaan astioita yhteisön soppakeittiöön.

Ei kommentteja: