maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Kaunis ja ruma elämä

Maanantaiaamu valkeni kirpeän sumuisena, mutta yhdeksään mennessä aurinko voitti usvan. Perjantai on itse asiassa ollut tähän mennessä ainoa päivä, jolloin täällä on ollut pilviä.



Aloitan aamuni pienellä lenkillä ja käyn samalla ostamassa viereiseltä torilta aamiaisleivät. Kojua pitää perhe, jossa sekä äidillä että isällä on oikea käsi osittain halvaantunut. Yksinkertaisen, mutta ahkeran tuntuinen kolmekymppinen poika tekee pääosan työstä. Tänä aamuna äiti sanoi minulle hymyillen: "Eikö elämän kuuluisi olla kaunis. Miksi se sitten on näin rumaa?" En osaa italiaa tarpeeksi, että olisin voinut ryhtyä filosofiseen keskusteluun. Sanoin vain, että onhan niitä kauniitakin asioita, kuten nyt vaikka aurinko. Olisin voinut tietysti sanoa, että ystävät ja perhe tai jotain muuta fiksua. Jotenkin tuntuu, että sillä ei ollut väliä. What would Jesus do? Ehkä Jeesus olisi sanonut: "Nainen, sinun syntisi on annettu anteeksi."




Eilinen sunnuntai alkoi messulla Pietarinkirkossa. Olin paikalla jo puoli kymmenen aikaan, kun siellä oli vielä käynnissä kuoroharjoitus. Vatikaanissa on parhaillaan suuri kirkkomusiikin konferenssi, jonka pari-kolmetuhatta laulavaa osallistujaa olivat vallanneet kirkon keskilaivan ja sivuristien istumapaikat. Messussa toimi selebranttina kardinaali Tarcisio Bertone. Jos nyt ihan rehellisesti sanon, niin olen ollut paljon koskettavimmissakin messuissa ihan kotisuomessa. Ison kuoron laulu ei oikeastaan tuottanut suurta taiteellista elämystä. Ääni ehkä jopa hieman hävisi valtavan kupolin rakenteisiin. Suuressa tilassa messun toimittamisesta puuttui intensiteetti, joka syntyy kohtaamisesta. Kardinaalin saarna oli kohtelias esitelmä kirkkomusiikin merkityksestä Kristuksen kuninkuuden todeksi tekemisessä (tuomiosunnuntai = Kristuksen kuninkuuden sunnuntai = Christo, Re dell'Universo).




Ulos mennessäni ostin L'Osservatore Romanon (Vatikaanin oma päivälehti), jonka kylkiäisenä sain hieman A4-kokoa suuremman valokuvan Paavi Benedictuksesta. Lehdellä on virallisen lehden uskottavuusongelma: se tiedottaa, mutta ei analysoi. Keskiviikkona alkava paavin Turkin-vierailu oli tietysti suurimpana aiheena. Kahden edellisen paavin, Paavali VI ja Johannes paavali II, vierailut turkista esitellään yhdellä isolla sivulla molemmat. Istanbulin katolisen katedraalin historia kerrotaan piinallisen tarkkaan jokaista vihkimysseremoniaa ja statuksen muutosta myöten omassa kolumnissaan.




- -




Lauantai-iltana pidin vapaata. Ystävieni Alberto tuli vaimonsa Irman kanssa hakemaan minut neljän aikaan. Vierailimme parissa hieman tuntemattomammassa kirkossa ja illan päätteeksi menimme syömään hyvän roomalaisen illallisen: linguineja tomaattikastikkeessa ja tonnikalapihvi. Se olikin toistaiseksi ainoa ihan kokonainen lämmin ateria, jonka olen täällä syönyt. Päätteeksi käytiin syömässä mielettömän hyvät jäätelöt Piazza Risorgimenton vieressä olevalla kioskilla, joka on kuulemma avoinna melkein koko vuorokauden. Eli todennäköisesti siellä tulee käytyä toistekin!


Kirjoittaminen sujuu kohtalaisesti. Tosin ihmettelen sitä, mihin olen onnistunut hukkaamaan monet hyvät psalmiselitykset, kun en löydä niitä mistään. Tällä hetkellä kasassa on noin kahdeksan psalmia ja niiden lisäksi muutamia vireillä. Tähtään 25 psalmiin, joten työtä on vielä tehtävä...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Arto, verbaalisista maisemakuvista Roomasta. Mukava katsella blogiasi ja huomata, että ehdit kaiken muun lisäksi vielä analysoidakin päivän tapahtumia. Ja vaikutuksen tekee sekin, että olet ottanut jo italian hanskaan melko ymmärrettävästi.

Aurinkoista jatkoa pilvisestä ja ankeasta Lappeenrannasta (tosin tänään ehti aurinkokin vilahtaa - mukava näky moneen viikkoon!). Adventin valo siintää joka tapauksessa jo horisontissa... :-)

t. Jouska

Arto kirjoitti...

Ajattelen täällä päivittäin marraskuun pimeässä vaeltavaa pohjoista kansaa. Valoa kohti tuiskun läpi!