maanantaina, lokakuuta 30, 2006

GLS yhteenveto

Global Leadership Summit 2006 Helsinki onnistui siis yli odotusten - paitsi ehkä väkimäärän suhteen, vaikka ei 350 ole huono saavutus. Etukäteen oli kohtuuttoman vaikea saada ihmisiä tajuamaan, että siellä kannatti todella olla. Jälkikäteen ne, jotka olivat sinne tulleet, eivät olisi mistään hinnasta jääneet pois. Luulisin, että merkittävin syy tähän johtopäätökseen oli se, että Summit haastoi. Luentoja ei voinutkaan kuunnella vain vähän takakenossa arvostellen. Ne veivät ihan vakavasti pohtimaan, olenko käyttänyt omaa potentiaaliani oikein, olenko käyttänyt aikani oikein, mihin minun seuraavaksi pitää keskittyä, mikä on minulle ja seurakunnalleni ja kirkolle todella tärkeää. Ja teemmekö sitä. Näiden lisäksi huippuluennoitsijat antoivat ihan selkeitä välineitä asioiden käsittelyyn. Yleisössä oli mukana myös liikkeenjohdon ammattilaisia, jotka antoivat varauksettoman ja jopa aika ylistävän arvioin sisällöstä.

Jää nähtäväksi, osaammeko ensi vuonna vakuuttaa tuomiokapitulin, seurakuntayhtymän ja kirkkohallituksen väkeä paremmin. Kova työ siinä on tietysti, koska ennakkoluulot amerikkalaisia evankelikaaleja kohtaan ovat huikeat - ja syystäkin. Mun ajatus on, että tulee laatia kriittinen arviointi Summitista, jossa asetetaan rinnakkain teologiset, seurakuntanäkemykselliset ja kulttuuriset erot sekä toisaalta yksilöllinen ja ammatillinen anti. Ei ole epäilystäkään, että vaaka kallistuu huimasti plussan puolelle. Kaiken lisäksi on helppo sanoa, että GLS:n taustalla ei edes ole jonkin teologisen tai seurakunnallisen tai kulttuurisen mallin markkinointi, joten siinä mielessä ennakkoluulot ovat oikeastaan turhia. Kriittisyyttä toki tarvitaan jatkossakin, mutta luennoitsijoiden taso tulee olemaan huippuluokkaa.

- -

Sunnuntaina vietimme jälleen kirjamessukirkkoa. Väkeä oli kivasti. Tilaisuuden lopussa 200 hengen sali näytti olevan melkein täynnä. Ovet suljettiin tilaisuuden alussa, mutta pyysin ne uudestaan auki puheeni alussa. Ajatus siitä, että hartaushetki täytyy pitää suljettujen ovien takana, kun muualla messuilla osastot huudattavat äänentoistolaitteitaan päällekkäin, tuntui epäoikeudenmukaiselta. Kun ovet avattiin, ihmisiä alkoikin valua sisään.

Tekstinä oli Johannes 13:16-20, josta aion puhua myös huomenna Aamupiirissä, jos aikaa jää. (Olli on nimittäin Virossa kylpylämatkalla, joten juontovastuu on mulla.)
Jeesuksen sanat toimivat ihan sellaisenaan:

- "Ei ole palvelija herransa suurempi." Ei niin. Helppo hyväksyä.

- "Eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi." No, sekin taitaa olla ihan totta kyllä.

- "Te olette autuaat..." Jeesus puhuu autuudesta eli onnesta ikäänkuin se olisi ihmisen elämän tavoite. Ehkä se tarpeeksi köyhälle ja kärsivälle riittääkin. Kaikista Jeesuksen autuaaksijulistuksista näyttää nousevan yhteiseksi tekijäksi jonkinlainen palvelijan asenne, vastaanottajan ja käskyläisen sisäinen mieliala. Mutta keitä Jeesus tässä kohtaa sanoo autuaaksi?

- "... kun tämän tiedätte". Siis tiedätte sen, että palvelija ei ole herransa suurempi, eikä lähettiläs lähettäjäänsä. Tietäminen tarkoittaa sisäistämistä. Se on enemmän kuin asian olemassaolon hyväksyminen.

- "... ja myös toimitte sen mukaisesti". No, siinä se tuli. Onnellinen se ihminen, joka ymmärtää ja toteuttaa omassa elämässään palvelijan asennetta suhteessa tehtävän antajaan. Ei ketään viime kädessä tyydytä pelkästään tehdä työtä itsensä hyväksi. Ihminen voi tosin olla sisältä sairas ja haalia pahan olonsa peitoksi mahdollisimman tehokkaasti kaikkea mahdollista. Mutta ei se tee ihmistä onnelliseksi. Vasta sitten ihminen on onnellinen, kun haaliminen on loppu ja herää kysymys tehtävästä, jota olen toteuttamassa.

Jeesuksella on tämä suhde jokaisen ihmisen sisäiseen kutsumukseen:
1. Jeesus oli itse lähetetty, apostoli, ja minister, palvelija. "Se joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt." Jeesuksen vastaanottaminen on siis tie Jumalan luo.
2. Jeesus antaa tehtävän sille, joka häntä seuraa. "Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut."

Jeesuksen seuraaminen on tie ajalliseen "autuuteen" ja Jumalan luo. Seuraaminen on prosessi, jossa riittää mielenkiintoista opeteltavaa ja hyvää matkaseuraa koko elämän ajaksi. Miksi kirkko viitsisi puhua edes mistään muusta?

Mutta seuraaminen on hankalaa, koska se asettaa vaatimuksia. Sellaisesta on tullut poliittisesti epäkorrektia, koska 'ihmiset elävät tänä päivänä niin suurten vaatimusten ristipaineessa', kuten usein kuulee sanottavan. Seuraamisen tilalle tarjotaan moniarvoisuutta, itsensä arvostamista, hemmottelua, ja sitä kautta itsekkyyttä, tyhjyyttä, merkityksettömyyttä ja kaikkea sitä, mistä Jeesus halusi ihmiset vapauttaa. Ehkä siksi seurakuntavaaleissa jotkut kohkaavat ajatuksella, että kaikkien täytyy saada olla ihan mitä tahansa ja mitä mieltä tahansa, kunhan vain ovat kiinnostuneita kirkon rahoista riittävästi äänestääkseen jonkun protestiehdokkaan "päättämään" niiden käytöstä. Toivottavasti äänestäjillä on enemmän kunnioitusta Kristuksen kirkkoa kohtaan.

Ei kommentteja: