maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Ruotsalaisia linnoja ja vähän politiikkaa

Tässä lupaamiani kuvia viime viikon Ruotsin-matkalta.

Nya slottet Bjärka-Säbyssä on tosiaan uudempi kahdesta , melko vierekkäin sijaitsevasta linnasta. Vanhempi, 1600-luvulla rakennettu linna, on edelleen Ekmanin perheen hallussa. Ekmanit lahjoittivat Nya slottetin Lindköpingin helluntaiseurakunnalle vuonna 1980 www.lkp.pingst.se/slottet. Käsittääkseni linnaa tarjottiin ensin luterilaiselle seurakunnalle, mutta he eivät pystyneet ottaa lahjoitusta vastaan. Kolmannessa kerroksessa on huoneet maksimissaan noin 15 retriittivieraalle. Toisessa kerroksessa on muun muassa kirjastohuone ja pyöreä juhlasali sivusaleineen. Pohjakerroksessa on sisääntuloaula, seurusteluhuone, Ekmanin suvun muistohuone, ruokalusalit, keittiö ja kaksi siipeä, joissa sijaitsevat kappeli (itäsiipi) ja yleisölle auki oleva linnakahvila keittiöineen (länsisiipi). Kuva on etelästä.

Ainiin. Neljännessä eli ullakkokerroksessa on vielä Övre salen, joka on hyvin toisenlainen rukoushuone kuin 1870-luvulla entisen kirjaston tilalle rakennettu kappeli. Salin pyöreä ikkuna näkyy linnan fasadissa keskellä ylhäällä. Seiniä vasten on ikoneita, jotka kuvaavat helluntaita ja muita Raamatun tapahtumia ja henkilöitä. Keskiviikkoillan messu vietetään yläsalissa, johon ahtautui ehkä yli 40 seurakuntalaista. Ilma alkoi loppua runsaan suitsutuksen takia jo heti alkuunsa. Messu kesti kaksi tuntia.

Peter Halldorf, joka on partahemmo alla olevassa kuvassa, tuli Lindköpingiin pastoriksi vuonna 1979. Kuulin myöhemmin, että hän oli tuolloin erittäin tyypillinen helluntaisaarnaaja pukuineen ja kravatteineen. Nyt hän liikuu linnan alueella mustassa ortodoksimunkin kaavussa.

Halldorfin kirjoista on suomennettu ainakin Karas-sanan 1995 julkaisema Koskematon maa - nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen. Kirjan nimikin kertoo, että 90-luvulla Halldorf tutustui varhaisen kirkon opettajiin, isiin ja äiteihin, tavalla, joka muutti hänet aika radikaalisti.


Opintoryhmämme koostumus oli sen verran heterogeeninen, että suhtautumisessa Halldorfiin ja Bjärka-Säbyn hengellisyyteen nähtiin selvää vaihtelua suuresta kiinnostuksesta pieneen järkytykseen. Erityisesti yläsalin intensiivinen messukokemus näytti tuottaneen vaikeuksia ehkä melko rajoittuneessa luterilaisessa ympäristössä eläneille suomenruotsalaisille rouville.

Torstaina sanoimme jäähyväiset Halldorfille ja lähdimme paluumatkalle. Hyppäsin kyydistä pois Tukholman Alvikissa ja otin tunnelbanan/bussin Kaggeholmiin www.kaggeholm.nu.Linnan alue toimii kansankorkeakouluna (folkhögskola) ja kurssikeskuksena.

Tapasin siellä Ruotsin Global Leadership Summitin juontajat, jotka olivat jo pari tuntia ehtineet työskennellä keskenään. Keskusteltiin hyvin avoimesti muutamista puheenvuoroista ja niiden sisältämästä teologiasta, toimivuudesta ja käyttökelpoisuudesta pohjoismaisessa kontekstissa. Oli kiva huomata, että meillä oli ihan samanlaisia kommentteja ja varauksia amerikkalaisiin puheenvuoroihin, vaikka olinkin ainoa luterilainen joukossa. Niklas Piensoho, joka on juuri siis valittu Tukholman Filadelfia-seurakunnan johtajaksi (föreståndare), vaikutti miellyttävältä ja älykkäältä tyypiltä (ks. Filadelfian www-sivuilta Om församlingen > Nyheter > Niklas Piensoho).

Perjantaina mulla oli iltapäivä aikaa Tukholmassa ennen iltalentoa kotiin. Valitettavasti päivä oli sateinen ja kolea, joten suunnitelmani istua puistossa lukemassa Franciscuksen elämänkertaa ei toiminut. Sen sijaan pääsin osallistumaan keskusrautatieaseman hallissa järjestettyyn vaalitilaisuuteen, jossa ensin lauloi joku elähtänyt naisartisti demarihumppaa ja sitten puhui pääministeri Göran Persson (kuvassa).

Ruotsin demareiden vaalilause on Alla ska med. Se muistuttaa seurakuntavaaleissa mukana olevaa ryhmittymää Tulkaa kaikki - kom alla. Tällä teemalla - inklusiivisuudella - näyttää olevan siis nostetta ja tilausta.

Luin tosiaan samalla Omer Englebertin sympaattista Franciscus-elämänkertaa. Siinäkin puhuttiin inklusiivisuudesta. Franciscus otti joukkoonsa kaikenlaisia. En tiedä, onko Ruotsin demareiden ja Franciscus Assisilaisen välillä muita yhtäläisyyksiä. Tietysti työväenliikkeen perusajatuksena on heikompiosaisten (muinaisen työväestön) tilanteen parantaminen. Ja varmasti pohjoismainen yhteiskuntaoppi on saanut aikaan historiallisen hyvinvoinnin.

Mistä sitten johtuu, että tunnen vastenmielisyyttä tätä "tulkaa kaikki" -slogania kohtaan poliittisena vaalilauseena? Onko niin, että tällaisen inklusiivisuuden rinnalle ei enää mahdu mitään muuta? Kun sanotaan, että kaikkien pitää päästä mukaan, ei jää enää tilaa niille, jotka ehkä haluaisivat kulkea jotain toista tietä. Kaikkien on ikään kuin pakko tulla mukaan. Ajatus tuntuu ahdistavalta ja luotaantyöntävältä. Samalla tavalla kuin ajatus Jumalasta, joka pakottaa kaikkivaltiutensa joka paikkaan (Job 7:16-21). Siksi Raamatussa on myös Jumala, joka tulee sinne, minne hänet päästetään ("Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän").

Voi olla, että mun ei kannata kauheasti kommentoida seurakuntavaaleja, kun nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa seuraan niitä läheltä. Toistaiseksi olen kuitenkin sitä mieltä, että olisi parempi lakkauttaa seurakuntaneuvostot kokonaan ja valita luottamushenkilöitä ainoastaan tehtäviin, joihin sisältyy edustamisen sijaan selvää vastuuta seurakunnan toiminnasta. Näin ollen luottamushenkilön ja työntekijän välinen raja-aita vähitellen madaltuisi ja valmistauduttaisiin samalla aikaan, jolloin työntekijöiden tilalle on pakko pestata vapaaehtoisia.

(Miten ihmeessä ajauduin Ruotsin matkakuvista poliittiseen debattiin?)

2 kommenttia:

JSilvanus kirjoitti...

Kiinnostava ajatus, poistaa seurakuntaneuvosto nimittäin.

Arto kirjoitti...

Joo, se lähtee mulla kai siitä kysymyksestä, että miksi sellaisia on alunperin seurakuntiin perustettu. En ole saanut hyvää vastausta toistaiseksi.

Mun tulkinnan mukaan seurakuntaneuvostot liittyy siihen 70-lukulaiseen ajatteluun, jonka vuoksi rakennettiin myös leirikeskukset ilman kappelia. Jostain syystä silloin kai uskottiin, että riittää, kun kirkko touhuaa kaikkea "hyödyllistä". Varmaan siinä on taustalla huoli seurakuntien säilymisestä koko kansan juttuna, jota tällaisella vähän hassullakin tavalla edistetään.

Mutta samalla kirkossa on tarve vahvistaa omaa hengellistä integriteettiä, joka taas ei käytännössä ole koko kansan juttu. Positiivisen toimeliaisuuden taustalla vaikuttaa "ylipositiivinen" (juridinen termi, jonka opin pastoraalikurssilla!) missio, tehtävä, usko Jeesukseen.

Kansankirkon ideaali elää siis jatkuvassa ristiriidassa kirkon hengellisen kutsumuksen kanssa. Ehkä ristiriita on hedelmällinen...