perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Enkeleistä

Tämän aamun aamuhartaudessa kerroin omasta enkelikokemuksesta. Toivottavasti siitä välittyi myös jotain, mikä koskettaa ketä tahansa - myös niitä, jotka eivät usko enkeleihin.

Radion aamuhartaus 29.9.2006 / Arto Antturi

Jumalan sanansaattajat

Tänään on syyskuun 29. päivä, jota on jo yli 1500 vuotta vietetty ylienkeli Mikaelin eli Mikkelin päivänä läntisessä kristikunnassa. Kun meidän kirkkovuodessa ei muilla enkeleillä ole omia päiviään, on Mikkelinpäivästä tullut kaikkien enkelien päivä. Raamatussa on sellainenkin erikoinen asia, että siellä puhutaan enkeleistä. Ei ehkä kovin paljon ja järjestelmällisesti, mutta kuitenkin kiistattomasti. Jeesuskin puhui enkeleistä.

Kuitenkin kristittyjen suhtautuminen enkeleihin vaihtelee. Jotkut puhuu mielellään enkeleistä. Toisille taas sen parempi, mitä vähemmän niistä puhutaan. Joidenkin mielestä enkeleistä vouhkaaminen leimaa koko kristillisen uskon jonkinlaiseksi lasten satunäytelmäksi. Siksi on parasta, että puhun nyt omakohtaisesti.

Aikuisen järjellä ajatellen en juurikaan mieti enkeleitä, mutta en voi sille mitään, että lapsuudesta mieleeni on painunut enkelikokemus, joka jätti ison jäljen. Haluan kertoa sen lyhyesti, selitän kohta miksi.

Istuin ikkunalaudalla kotonamme Helsingin Kruununhaassa ja katselin viereisessä korttelissa olevan Sotakorkeakoulun suuntaan. Silloin näin, kuinka sen päälle laskeutui säihkyvä kultainen kaupunki. Kaupungin portista lähti minua kohti enkeli, jolla oli kädessään iso, säihkyvä miekka. Se tuli aivan kohdalle ja jäi odottamaan. Se ei sanonut mitään. Mutta käsitin, että se on lähetetty saattamaan minut kultaiseen kaupunkiin. En tuntenut mitään pelkoa, vaikka enkeli oli mielestäni suurikokoinen ja voimakas. Pudistin päätäni merkiksi, että en ole vielä valmis lähtemään. Silloin enkeli kumarsi kohteliaasti, ilmaisten samalla, että tulee sitten myöhemmin takaisin. Se palasi takaisin kultakaupunkiin, joka saman tien nousi sotakorkeakoulun yltä ja hävisi näkyvistä.

Nyt ajateltuna ymmärrän tietysti, että minulle oli luettu tai kerrottu enkeleistä ja Ilmestyskirjan kultaisesta Jerusalemista, mikä sitten vaikutti vahvasti lapsen mielikuvitukseen. Jostain kumman syystä tämä selitys ei kuitenkaan riitä minulle. Enkelin kohtaamisesta jäi jäljelle enemmän. Jotain sellaista, jota on vaikea kertoa tai selittää. Mutta se liittyy elämän tarkoitukseen ja päämäärään.

Ensinnäkin, kokemus edelleen kertoo minulle, että Jumala on. En tiedä hänestä paljoakaan, mutta hän tietää minusta - ja sinusta.

Toiseksi, Jumalalla on paikka varattuna minua varten. Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka ihmettelivät Jeesuksen puhetta pois menemisestä: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että minä menen valmistamaan teille asuinsijan." Jeesuksen seuraaja voi luottaa tähän lupaukseen riippumatta siitä, onko omaa enkelikokemusta vai ei. Mutta kokemus vahvistaa sen.

Ja kolmanneksi, enkelikokemus muistuttaa, että Jumala on antanut minulle taas uuden päivän. On hänen ilmiselvä tahtonsa, että elän ja liikun. Kun aika tulee, minut noudetaan. Siihen asti olen, liikun ja teen työtä Jumalan antamalla ajalla.

Oman kokemus on liitettävä siihen, mitä Raamattu sanoo enkeleistä. Psalmissa 103 sanotaan: "Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte." Enkeli tarkoittaa sanansaattajaa, lähettilästä, jonka tehtävänä on Jumalan tahdon täyttäminen.

Ei varmaan ole sattumaa, että Jeesuksen opettaman rukouksen kaikkein haastavin lause on juuri tämä: tapahtukoon sinun tahtosi. Se on enkelin rukous, koska juuri enkeleistä sanottiin, että ne täyttävät Jumalan tahdon. Mutta se on myös ihan tavallisen ihmisen, sinun ja minun rukous. Koska Jumala, joka tekee jopa tuulet ja tulenliekit sanansaattajikseen, on kutsunut sinut ja minut työtovereikseen.

Meillä on tehtävä. Tänään, tässä maailmassa, niiden ihmisten parissa, joita tapaamme, niiden vaikeuksien keskellä, mihin meidät on lähetetty. Mitä tahansa teemmekään, missä olemmekaan, ketä tapaammekaan, Jumala tapahtukoon sinun tahtosi - myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Human Organ: Virsi 454:1,3-4 Liekkejä on monta

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Ajankohtaista kotielämää


Tänään on Alissan 7-vuotispäivä. Aamu alkoi minun, Siirin ja Saaran esittämällä onnittelulaululla ja lahjojen avaamisella. (Valitettavasti muistin videokameran liian myöhään, joten Tiina joka on Kapkaupungissa 10 päivän matkalla, jäi nyt tilanteesta paitsi!) Seuraavaksi toteutettiin Alissan toive aamiaistarjoilusta: "Mitä vaan puuroa ja omena." Saara on eilisestä iltapäivästä lähtien valmistellut lastenkestejä, jotka pidetään tänään klo 16-18. Kakku on leivottu, yllätyspussit laitettu, kasvomaalit hankitty ym. Saaran organisaatiokykyjä ja luovuutta järjestelyissä pitää ihailla!

Kulunut loma(!)viikko oli käsittämättömän täynnä yhtä ja toista pientä ohjelmaa. Osa oli ihan omia juttuja, mutta osa haiskahti sellaiselta, josta pitäis osata lomalla kauniisti kieltäytyä. Mutta oma vika, kun olin luvannut. Oli siis se Voimala ja aamuhartaudet. Tiistaina Omenapuun aamupiiri tietysti - jota en halua jättää väliin, jos vain olen kaupungissa! Tiistana vein myös Tiinan lentokentälle, odotamme häntä siis takaisin ensi perjantaina. Keskiviikkona sain vihdoin auton jarrukorjaamolle, jossa asennettiin ajo-opetusta varten ylimääräinen jarrupoljin. Muutoskatsastus meni torstaina läpi, joten enää pitää mennä Siirin kanssa poliisille jättämään opetuslupahakemus. Keskiviikkona oli myös innostava lounaspalaveri Myllykosken Matin kanssa. Suunniteltiin ensi kevääksi keskustelusarjaa, josta varmaan tullaan vielä kuulemaan. Sarjan työnimeksi tuli "taistelu uskosta" ja se käsittelee ajankohtaisi hengellisiä kysymyksiä kamppailevan alkuseurakunnan näkökulmasta.

Keskiviikkona alkoi myös piispa Eero Huovisen seitsemän katumuspsalmin luentosarja Tuomiokirkossa. Olin luvannut laulaa liturgin osuudet Tuomasvesperissä, johon ilta päättyi. Jos nyt ihan suoraan sanon, olisin tehnyt itselleni palveluksen, kun olisin jättänyt tämän tehtävän jollekin toiselle. Ei muuten, mutta on pakko opetella pitämään huolta vapaa-ajasta myös. Sinänsä oli mielenkiintoista olla illassa mukana. Eero oli tehnyt hyvää tutkimustyötä Psalmin 6 äärellä. Silti 45 minuutin luento Tuomiokirkossa oli liian heviä. Illasta puuttuivat nyanssit. Eero on karismaattinen puhuja, mutta myös intensiivinen ja monotoninen. Mitään visuaalisia apuneuvoja ei käytetty. Kirkon valoisuus aiheutti sen, että piispa hävisi alttarin "kulisseihin". Vesperkuoro kyllä lauloi erittäin kauniisti ja asiaa oli. Jää nähtäväksi, jaksavatko ihmiset viettää piteneviä syysiltojaan näin raskaassa seurassa.

Torstaina iltapäivällä pistäydyin rokkipappi Tarvo Laakson kirjan julkistamistilaisuudessa Kappelissa, kiiruhdin sieltä moikkaamaan tänä kesänä teologiseen päässeitä Huippuvalmennuksen kurssilaisia (huippujengiä, oli todella kiva tavata!), juoksin kotiin hakemaan auton, tarhaan hakemaan Alissan kanteleen, sieltä Annantalolle noutamaan teatterikerhosta Alissan ja Vilman, jotka kuskasin Agricolaan mukulamessukuoron harjoituksiin, sieltä salamana Helsinki Missioon tapaamaan Rooman ja Assisin matkalaisia ja sieltä taas takaisin Agricolaan hakemaan tytöt. En enää muista mitä tein sen jälkeen, kun pääsin kotiin ja sohvalle makaamaan. Todennäköisesti havaittava aivotoiminta lakkasi.

Perjantaina aamulla suunniteltiin Lähetysseurassa hieman Helsingin kirjamessujen "kirjamessukirkkoa" Hirvosen Päivin ja Antti Vuoren kanssa. Ja illalla ajoin vielä Alissan kanssa Selkiin pilkkomaan koivuklapeja ja ihmettelemään reistailevaa vesipumppua. Viikon suhinan jälkeen olo on siis hämmentyneen sekava, mutta onnellinen.

Radion aamuhartaus pe 22.9.

Kuuntelin pienellä jännityksellä perjantaiaamuna, mitä olin tiistaina saanut puhuttua. Lopputulos oli itse asiassa ihan nappi kansainväliseen autottomaan päivään. Se, mitä harmittelin etukäteen, liittyi yksinkertaiseen toimitukselliseen havaintoon: ensimmäisen kappaleen voi yleensä tiputtaa pois ilman, että asia kärsii. Niin olisi voinut tehdä tässäkin. Alun viittaukset Jumala- ja pappi-keskusteluihin olivat enemmänkin oman ajatteluprosessin kuvausta kuin sielunravintoa aamuhartauteen. Mutta itse asia eli hengellisen elämän havaitseminen liikenteen seassa on tärkeä harjoitus. Näillä saatesanoilla siis tässä teksti:

Radion aamuhartaus 22.9.2006 / Arto Antturi

Jumalan huolenpito

Nyt puhutaan Jumalasta. Ja papeista. Ja kirkosta siinä sivussa. Raamatun Jumala nähdään hieman luonnevikaisena. Papeista on tullut pellejä, joiden inhimillisille toilailuille voidaan hyväntahtoisesti nauraa. Kirkko ja uskonnolliset yhteisöt ovat joko liian tiukkoja säännöissään ja opeissaan tai sitten liian lepsuja voidakseen puhutella ja auttaa ketään. Piispoja paheksutaan, mutta samalla heiltä odotetaan uskon ja moraalin puolustusta. Ja kirkon tutkimuskeskus osallistuu tähän ajatustenvaihtoon kertomalla meille tasaisin väli ajoin, että suomalainen kyllä uskoo Jumalaan, mutta ei sillä tavalla kuin kirkko opettaa.

Suomi kaipaa keskustelua Jumalasta. Se kaipaa keskustelua Jeesuksesta, Raamatusta, synnistä, helvetistä ja armosta. Ja pappeja on hyvä nöyryyttää siinä sivussa - ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi. Myös vääriä jumalakuvia vastaan on käytävä rohkeasti, vaikka niillä olisikin hurskaita puolustajia. Koska kaiken kuohunnan, väittelyn, kyselyn, väärinymmärrysten ja komediallisen ilottelun alla kulkevat isot kysymykset: Mistä minä tulen, kuka olen ja mihin olen menossa.

Näitä kysymyksiä varten pitää olla yksin. Keskustelu ei niitä ratkaise. Keskustelulla vain haetaan tilaa ajatella sillä tavalla kuin juuri minä haluan ajatella. Tai yritetään ostaa toisten hyväksyntää. Siksi autolla ajaminen yksin liikenteen seassa on kuva koko elämästä.

Auton kori sulkee sisäänsä oman maailmaan, jota autoilija hallitsee. Hän määrää vauhdin ja reitin. Auton sisältä katsottuna liikennesäännöt voivat vaikuttaa turhilta tai hassuilta. Autoilija osaa itse päätellä, mikä on oikea tilannenopeus ja mitä reittiä kannattaa ajaa. Sääntöjä hän tarvitsee ainoastaan voidakseen paremmin ennakoida muiden autojen liikkeitä ja välttyäkseen muiden virheiltä. Auton ulkopuolella on muu maailma, jota autoilija osaa tiettyjen lainalaisuuksien perusteella tulkita. Päästäkseen päämääräänsä autoilija pyrkii tekemään ratkaisuja, jotka edesauttavat sen saavuttamista. On ehkä ohitettava toisia autoja, vaihdettava reittiä, lisättävä vauhtia tai muuta sellaista.

"Kerro minulle, miten ajat, niin kerron sinulle, millainen ihminen olet." Tai jos et aja, kerro, miten toimit niissä oman elämäsi tilanteissa, joissa teet ratkaisuja yksin, muiden näkemättä. Koska yksin vastaamme omasta elämästämme.

Liikenteen kannalta on valtava ero sillä, ajattelevatko autoilijat toisistaan ystävällisesti vai ovatko he toisilleen vain esteitä oman päämäärän saavuttamiselle. Jokainen ystävällinen silmäys suojatielle pyrkivään jalankulkijaan tai risteyksessä epävarmana pälyilevään liettualaiseen autoturistiin luo yhteyttä, joka rakentaa turvallisuutta, joka tekee meistä ihmisiä toisillemme.

Yhteys autoilijoiden välille ei synny siitä, että meitä on paljon jonossa, vaan siitä, mitä yksittäisen autoilijan sisällä tapahtuu. Yhteys syntyy sisältä. Ja kun tämä yhteys syntyy, se muuttaa kaiken. Jos löydät sisältäsi sen kohdan, jossa syntyy tämän yhteys autoilijan ja ympäröivän liikenteen välille, olet löytänyt kohdan, joka osaa rukoilla ja joka etsii yhteyttä Jumalaan ja lähimmäisiin.

Elämän läpi voi ajaa yksin, ilman yhteyttä toisiin tiellä liikkujiin. Tai sitten voi avata sydämensä. Kun sydän avautuu yhteydelle, huvittavilta tai ärsyttäviltä vaikuttavat liikennesäännöt saavat toisen merkityksen, niistä tulee rakkauden julistuksia, ruuhkapaikoista tulee taakkojen jakamisen paikkoja, muista autoilijoista tulee sisaria ja veljiä, jopa siitä ärsyttävästä kiilaajasta tulee ihminen, jolla on oma elämä.

Onko sellaista voimaa tai mahtia, joka saa aikaan näin suuren muutoksen? Jos sellainen on, siitä on puhuttava. Se voi tosin kuullostaa naurettavalta, koska jokainen tietää, ettei liikenteessä kenenkään pinna kestä loputtomiin. Liikenne on parhaimmillaan hauska komedia, pahimmillaan tragedia. Mutta juuri siksi ja sitäkin enemmän on puhuttava muutoksesta ja sen mahdollisuudesta. On puhuttava rukouksesta ja sen mahdollisuudesta.

On puhuttava Jumalasta. Nimittäin jos Jumala on sellainen kuin Jeesus sanoi, se muuttaa kaiken: Älkää murehtiko. Katsokaa taivaan lintuja. Eivät ne aja aamuruuhkassa töihin, puurra päiväänsä sorvin ääressä maksaakseen asuntolainaa, ja silti taivaallinen Isä ruokkii ne. Hän kyllä tietää, että te tarvitsette työtä, rahaa ja kodin. Mutta etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja sitä, mitä hän teidän elämältänne odottaa, niin teille annetaan kaikki muukin.

Jumalan huolenpito on ihmeellinen asia. Se todistaa itse itsestään. Niin kauan kuin haluaa pärjätä ilman, sitä ei voi saada. Mutta kun myöntyy tarvitsemaan, koko maailma todistaa Jumalan hyvyyden puolesta. Anna siis tämä päiväsi Jumalan käsiin, niin hän pitää sinusta huolen.

Virsi 397:1-4 Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa (Lina Sandell 1855)

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Voimalan jälkilöylyt ja aamuhartaudet

Sain maanantai-iltana Voimalan jälkeen parinkymmenen tekstiviestin verran palautetta. Eilen (tiistaina) tuli kaksi sähköpostiviestiä ja puhelinsoitto, tänään aamulla yksi puhelinsoitto. Suurin osa tuli ystäviltä ja olivat rohkaisevia ja kiittäviä, kuten ystäviltä voi odottaa. Vain kaksi yhteydenottoa tuli tuntemattomilta ja molemmat olivat kyselevän hämmentyneitä. Kriittistä palautetta on siis helpompi antaa tuntemattomalle, positiivista tutulle :-)

Mitä itse ajattelen ohjelmasta? Tässä päiväkirjamaisesti muutama haja-ajatus.

Formaatti: - Toimittajat Marketta ja Raisa antavat paljon tilaa vieraille. Se luo keskusteluun rauhallisen sävyn. Moni kertoi tykänneensä juuri keskustelun ystävällisestä ja kiihkottomasta sävystä. Kääntöpuolena on, että aiheet vaeltelevat ja poukkoilevat. Varsinkin ison keskustelijajoukon kanssa tilan antaminen tarkoittaa melkoista arvaamattomuutta. Mun mielestä formaatti toimi hyvin, mutta varmaan yksi tai kaksi keskustelijaa vähemmänkin olisi riittänyt.

Roolit: - Keskustelijoilla on tietysti omat roolinsa: pappi, näyttelijä, näytelmäkirjailija, kirjailija, viihdetaiteilija. Sellaisia rooleja keskustelussa ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ollut, että yksi olisi ollut haastaja, toinen altavastaaja, kolmas asiantuntija, neljäs sivustakatsoja jne. Frimanin Raikku tosin pyrki raikastamaan sivistynyttä keskustelua pienillä provokaatioilla. Jotkut tykkäävät Raikun estottomasta kyselystä, toiset pitävät sitä kevyenä ja tarkoitushakuisena. Mene ja tiedä. En ottanut roolia, jossa mun olis pitänyt yrittää "vastata" sen paremmin Erik Wahlroosin herättämiin kysymyksiin kuin Raikun tilitykseen. Yksi soittaja (luterilainen) oli tästä ehkä hieman pahoillaan. Hän olisi toivonut, että Raikun voimakas helluntailaisuuden arvostelu olisi nostanut minussa edes pikkuisen tahdikkuutta oman hengellisen perinnön puolustamiseen. Toinen soittaja (helluntailainen) taas piti keskustelua juuri tämän tuuletuksen vuoksi erinomaisena "jumalanpalveluksena". Mun oma tunnelma oli, että oli helppoa olla ilman ennalta määrättyä roolia, keskustelijana muiden keskustelijoiden joukossa, eikä edes kaikkein keskeisimpänä heistä.

Teemat: - Riisuttu mies jäi tässä keskustelussa selvästi jalkoihin. Ja samalla Matleena Kuusniemi jäi syrjään. Näyttelijä voi olla mielenkiintoinen persoona, mutta vastaa kuitenkin vain omasta roolistaan elokuvassa. Se oli hyödyllistä, että tuotiin yhteen kaksi farssia (Jumala romaani ja Riisuttu mies elokuva). Aika näyttää olevan kypsä tällaiselle kevyelle hengellisten asioiden käsittelylle. Mielenkiintoista nähdä, mihin se johtaa. Aiheesta olisi tehnyt mieli puhua paljon enemmänkin. Wahlström vaikutti erittäin fiksulta ja sympaattiselta keskustelukaverilta. Teemojan kannalta ajateltuna Rainer Friman oli ehkä kaikkein irrallisin suhteessa muihin. Fundamentalismin peikko yhdisti hänet Juha Jokelan teatterikappaleeseen, vaikka fundamentalismista ei sitten päästykään juuri puhumaan. Muistaakseni orastavan keskustelun keskeytti Raikun islam-kommentti. Yritin luovia takaisin yleisempään teemaan ilmoituksesta, mutta en tiedä miten siinä onnistuin. Tietysti olisin mielelläni sanonut paljon enemmän kuin nyt sanoin. Mutta sellaisia keskustelut ovat, että pitää myös kuunnella. Olen ihan tyytyväinen, että ne kommentit, jotka sain sanoa, olivat ainakin kohtuullisen rakentavia. Ajelehtivasta keskustelusta jää katsojalle/kuulijalle paljon pureskeltavaa ja se lienee myös ohjelman tarkoitus.

Jostain kumman syystä olin jättänyt aamuhartaustekstien kirjoittamisen jälleen viime tinkaan. Mulla oli tiistaina klo 9 studioaika kahden hartauden äänittämistä varten, mutta vielä maanantaina paperilla oli vain luonnokset. Tajusin tämän katkerasti, kun istuin Voimalan jälkeen koneen ääreen tuottamaan tekstiä. Taisin sulkea koneen aamuyöllä kahden aikaan tietoisena siitä, että aikaasaadut tekstit oli vielä raakileita. Tiistaina heräsin ennen seitsemää Omenapuun aamupiiriin ja sieltä suoraan studiolle. Nyt on karmea tunne, että varsinkin tänä perjantaina ulos tuleva aamuhartaus jäi tekstinä puolitiehen. Tai ainakin Voimalan keskustelu pääsi vaikuttamaan siihen liikaa. Aamuhartaudet on iso mediatapahtuma, johon ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Ideaalitapauksessa kirkko vaalisi tätä mediaa sellaisilla resursseilla, että hartauden pitäjän ei koskaan tarvitsisi mennä studiolle ilman tiimin tukea. Olisi mielettömän hienoa käydä hartaus läpi asiantuntevan toimittajan kanssa etukäteen. Nythän sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Viisautta tietysti on kirjoittaa tekstit hyvissä ajoin valmiiksi ja tehdä toimituksellinen työ itse sitten ennen studioon menemistä. Jos satut kuulemaan perjantain aamuhartauden, lähetä rohkeasti palautetta. Siitä on hyötyä.

Aamuhartaudet siis perjantaina 22.9. ja 29.9. YLE Radio1 klo 6.15 ja 7.50. Julkaisen tekstit blogissa vasta lähetyksen jälkeen.

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Evinrude ja HIFK-Jokerit


Anteeksi nyt vaan Sinulle, joka toivot saavasi lukea tästä jotain mieltä ylentävää. Olin sunnuntaina Tiinan ja Alissan kanssa Varsasaaren mökillä ja otin pari kuvaa perämoottorista, jonka olisin valmis myymään edullisesti tarvitsevalle.

Kyseessä on Evinrude Worktwin Fifteen eli 15-heppainen, ihan hyvässä käyttökunnossa oleva vehje. Se jäi ylimääräiseksi, kun veljenpoika Jimi otti meidän veneen haltuunsa (kiitos Jimi!) ja hommasi siihen uudemman koneen perään. Eli tällä hetkellä Evinrude seisoo tyhjän panttina Varsasaaren mökin komerossa. (Varsasaari on Westendin edustalla oleva Helsingin kaupungin omistama mökkisaari n. 200 metriä mantereesta eli saareen pääsee hyvin soutuveneellä.)

Moottorilla on ajettu viimeksi viime kesänä, jolloin se toimi ihan moitteettomasti. Otin yhden kuvan kopan sisältäkin, josta näkyy, että letkut ja koneisto on ihan siistissä kunnossa. Moottori toimii valmiilla seoksella eli 95-bensalla, johon on lisätty 2% 2-tahtiöljyä. Kanisterin saa kaupan päälle.


Ja sitten seuraavaan päivän aiheeseen: SM-liiga alkaa HIFK:n ja Jokerien paikalliskamppailulla. Hirschovitsin Kimi oli tänään näyttävästi esillä sekä Hesarissa että Iltiksessä, eikä syyttä. HIFKin fanit kävi kai aika kuumana viime keväänä, kun siirtouutinen tuli julki. Kimi on pelannut junnusta lähtien samassa seurassa, joten aika isosta henkisestä hypystä on tietysti kyse. (Itse asiassa siirto hellareista lutkuihin tuntuu tämän rinnalla herättävän paljon vähemmän pulinaa!) Ja katsomo tulee osoittamaan mieltään. Kun Ville Peltonen teki saman, joku innokas roikotti katsomossa Ville Peltosta esittävää nukkea hirressä. Tekis mieli mennä katsomaan matsia vaikka piippuhyllyltä, mutta valitettavasti olen luvannut viedä Alissan ja luokkakaverinsa Vilman Agricolaan mukulamessukuoron harjoituksiin. No, laitoin Kimille kuitenkin rohkaisevan tekstarin. Koen perhepappina pientä painetta esirukoustukeen... (Jokerit, HIFK)

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Ruotsalaisia linnoja ja vähän politiikkaa

Tässä lupaamiani kuvia viime viikon Ruotsin-matkalta.

Nya slottet Bjärka-Säbyssä on tosiaan uudempi kahdesta , melko vierekkäin sijaitsevasta linnasta. Vanhempi, 1600-luvulla rakennettu linna, on edelleen Ekmanin perheen hallussa. Ekmanit lahjoittivat Nya slottetin Lindköpingin helluntaiseurakunnalle vuonna 1980 www.lkp.pingst.se/slottet. Käsittääkseni linnaa tarjottiin ensin luterilaiselle seurakunnalle, mutta he eivät pystyneet ottaa lahjoitusta vastaan. Kolmannessa kerroksessa on huoneet maksimissaan noin 15 retriittivieraalle. Toisessa kerroksessa on muun muassa kirjastohuone ja pyöreä juhlasali sivusaleineen. Pohjakerroksessa on sisääntuloaula, seurusteluhuone, Ekmanin suvun muistohuone, ruokalusalit, keittiö ja kaksi siipeä, joissa sijaitsevat kappeli (itäsiipi) ja yleisölle auki oleva linnakahvila keittiöineen (länsisiipi). Kuva on etelästä.

Ainiin. Neljännessä eli ullakkokerroksessa on vielä Övre salen, joka on hyvin toisenlainen rukoushuone kuin 1870-luvulla entisen kirjaston tilalle rakennettu kappeli. Salin pyöreä ikkuna näkyy linnan fasadissa keskellä ylhäällä. Seiniä vasten on ikoneita, jotka kuvaavat helluntaita ja muita Raamatun tapahtumia ja henkilöitä. Keskiviikkoillan messu vietetään yläsalissa, johon ahtautui ehkä yli 40 seurakuntalaista. Ilma alkoi loppua runsaan suitsutuksen takia jo heti alkuunsa. Messu kesti kaksi tuntia.

Peter Halldorf, joka on partahemmo alla olevassa kuvassa, tuli Lindköpingiin pastoriksi vuonna 1979. Kuulin myöhemmin, että hän oli tuolloin erittäin tyypillinen helluntaisaarnaaja pukuineen ja kravatteineen. Nyt hän liikuu linnan alueella mustassa ortodoksimunkin kaavussa.

Halldorfin kirjoista on suomennettu ainakin Karas-sanan 1995 julkaisema Koskematon maa - nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen. Kirjan nimikin kertoo, että 90-luvulla Halldorf tutustui varhaisen kirkon opettajiin, isiin ja äiteihin, tavalla, joka muutti hänet aika radikaalisti.


Opintoryhmämme koostumus oli sen verran heterogeeninen, että suhtautumisessa Halldorfiin ja Bjärka-Säbyn hengellisyyteen nähtiin selvää vaihtelua suuresta kiinnostuksesta pieneen järkytykseen. Erityisesti yläsalin intensiivinen messukokemus näytti tuottaneen vaikeuksia ehkä melko rajoittuneessa luterilaisessa ympäristössä eläneille suomenruotsalaisille rouville.

Torstaina sanoimme jäähyväiset Halldorfille ja lähdimme paluumatkalle. Hyppäsin kyydistä pois Tukholman Alvikissa ja otin tunnelbanan/bussin Kaggeholmiin www.kaggeholm.nu.Linnan alue toimii kansankorkeakouluna (folkhögskola) ja kurssikeskuksena.

Tapasin siellä Ruotsin Global Leadership Summitin juontajat, jotka olivat jo pari tuntia ehtineet työskennellä keskenään. Keskusteltiin hyvin avoimesti muutamista puheenvuoroista ja niiden sisältämästä teologiasta, toimivuudesta ja käyttökelpoisuudesta pohjoismaisessa kontekstissa. Oli kiva huomata, että meillä oli ihan samanlaisia kommentteja ja varauksia amerikkalaisiin puheenvuoroihin, vaikka olinkin ainoa luterilainen joukossa. Niklas Piensoho, joka on juuri siis valittu Tukholman Filadelfia-seurakunnan johtajaksi (föreståndare), vaikutti miellyttävältä ja älykkäältä tyypiltä (ks. Filadelfian www-sivuilta Om församlingen > Nyheter > Niklas Piensoho).

Perjantaina mulla oli iltapäivä aikaa Tukholmassa ennen iltalentoa kotiin. Valitettavasti päivä oli sateinen ja kolea, joten suunnitelmani istua puistossa lukemassa Franciscuksen elämänkertaa ei toiminut. Sen sijaan pääsin osallistumaan keskusrautatieaseman hallissa järjestettyyn vaalitilaisuuteen, jossa ensin lauloi joku elähtänyt naisartisti demarihumppaa ja sitten puhui pääministeri Göran Persson (kuvassa).

Ruotsin demareiden vaalilause on Alla ska med. Se muistuttaa seurakuntavaaleissa mukana olevaa ryhmittymää Tulkaa kaikki - kom alla. Tällä teemalla - inklusiivisuudella - näyttää olevan siis nostetta ja tilausta.

Luin tosiaan samalla Omer Englebertin sympaattista Franciscus-elämänkertaa. Siinäkin puhuttiin inklusiivisuudesta. Franciscus otti joukkoonsa kaikenlaisia. En tiedä, onko Ruotsin demareiden ja Franciscus Assisilaisen välillä muita yhtäläisyyksiä. Tietysti työväenliikkeen perusajatuksena on heikompiosaisten (muinaisen työväestön) tilanteen parantaminen. Ja varmasti pohjoismainen yhteiskuntaoppi on saanut aikaan historiallisen hyvinvoinnin.

Mistä sitten johtuu, että tunnen vastenmielisyyttä tätä "tulkaa kaikki" -slogania kohtaan poliittisena vaalilauseena? Onko niin, että tällaisen inklusiivisuuden rinnalle ei enää mahdu mitään muuta? Kun sanotaan, että kaikkien pitää päästä mukaan, ei jää enää tilaa niille, jotka ehkä haluaisivat kulkea jotain toista tietä. Kaikkien on ikään kuin pakko tulla mukaan. Ajatus tuntuu ahdistavalta ja luotaantyöntävältä. Samalla tavalla kuin ajatus Jumalasta, joka pakottaa kaikkivaltiutensa joka paikkaan (Job 7:16-21). Siksi Raamatussa on myös Jumala, joka tulee sinne, minne hänet päästetään ("Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän").

Voi olla, että mun ei kannata kauheasti kommentoida seurakuntavaaleja, kun nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa seuraan niitä läheltä. Toistaiseksi olen kuitenkin sitä mieltä, että olisi parempi lakkauttaa seurakuntaneuvostot kokonaan ja valita luottamushenkilöitä ainoastaan tehtäviin, joihin sisältyy edustamisen sijaan selvää vastuuta seurakunnan toiminnasta. Näin ollen luottamushenkilön ja työntekijän välinen raja-aita vähitellen madaltuisi ja valmistauduttaisiin samalla aikaan, jolloin työntekijöiden tilalle on pakko pestata vapaaehtoisia.

(Miten ihmeessä ajauduin Ruotsin matkakuvista poliittiseen debattiin?)

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Pyhiinvaelluksella?

Kirjoitan tätä Tukholman keskusaseman kahvilan terminaalilta. On pari tuntia aikaa, ennen kuin pitää ottaa bussi Arlandaan ja lento takaisin kotiin.

Tiistaiaamuna matkustin Diakonissalaitoksen ihmisten kanssa kohteena Nya Slottet Bjärka-Säby. Paikka on tänä päivänä erikoinen yhdistelmä Ruotsin kulttuurihistoriaa, helluntaiherätystä, hiljaisuuden viljelyä, luostarielämää ja itäisen kirkon liturgian uudelleenherättelyä.

Bjärka-Säbystä jatkoin matkaani torstaina Kaggeholmin linnaan, joka on sattumalta myös helluntailaisten omistuksessa - tosin käsittääkseni jo 1930-luvulta eli Lewi Pethruksen ajoista alkaen. Voidaan siis varmaan sanoa, että olen tehnyt pienen pyhiinvaelluksen Ruotsin helluntaiherätyksen pyhiin paikkoihin.

On aika vaikea heti jakaa kaikkia vaikutelmia. Bjärka-Säby on Peter Halldorfin johdolla löytänyt aivan ainutlaatuisen tiensä. Linnan kappelissa seurataan läntisen luostriperinteen ja retriittiliikkeen mukaisia päivittäisiä rukoushetkiä (klo 6, 12, 18 ja 21). Keskiviikkoisin klo 18 vesperin korvaa pienessä yläsalissa vietettävällä messulla - tai ehkä on parempi sanoa: liturgialla. Liturgia on nimittäin itäisen perinteen mukainen, vaikka se monessa mielessä onkin erittäin postmoderni kokoelma sitä sun tätä. Laulut olivat Taizéstä ja Ionasta. Rukouksessa oli vahva karismaattinen lataus (epikleesirukouksen yhteydessä oli kielilläpuhumista). Suitsutusta käytettiin pieneen tilaan nähden erittäin vapaamielisesti. Messussa ei käytetty mitään kirjoitettua käsiohjelmaa, joten ensikertalainen tuntee itsensä väistämättä hyvin ulkopuoliseksi.

Valitettavasti en saa tähän hätään mukaan kuvia kohteista, mutta ehkä kotiin palattua laitan muutaman näkyville tänne. Bjärka-Säby on herraskartano tai linna, jonka tunnettu historia ulottuu aina pyhän Birgitan isoisään saakka 1100-luvulla. Nya slottet on rakennettu 1790-luvulla ja sen viimeisin omistajasuku Ekman lahjoitti linnan maineen vuonna 1980 Lindköpingin helluntaiseurakunnalle. Peter Halldorf oli vuotta aikaisemmin aloittanut seurakunnan pastorina.

Kaggeholmissa tapasin Globa Leadership Summitin juontajia (GLS toteutetaan Ruotsissa neljällä paikkakunnalla syyskuun lopussa). Oli erityisen mielenkiintoista kuulla heiltä taustoja Peter Halldorfin elämään. Vielä 80-luvulla hän oli kuulemma ollut erittäin perinteinen helluntaisaarnaaja. Muutos kai tapahtui jossain 90-luvun alussa, jolloin Peter alkoi tutustua erämaaisiin. Nyt Bjärka-Säbyssä toimii siis 25 oppilaan raamattukoulu. Sen lisäksi siellä asuu 5 veljeä ja 3 sisarta, jotka ovat tehneet yhteisölupauksen vuodeksi kerrallaan. Yhteisö on nyt ollut olemassa 10 vuotta, joten mistään ohimenevästä villityksestä ei kuitenkaan ole kyse.

Kaggeholmissa tapasin myös Tukholman Filadelfia-seurakunnan uuden johtajan, joka samalla astuu Ruotsin helluntaiyhteisön puheenjohtajan tehtäviin. Hän tulee Missionförbundetista, joten häneltä varmaan odotetaan uusia tuulia ilmeisesti aika hankalasti hahmotettavaan helluntaiherätyksen valtarakenteeseen. Ruotsissa helluntaiherätys on kuitenkin suurimpana 'vapaakirkkona' paljon merkityksellisempi yhteiskunnallinen tekijä kuin Suomessa, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä tuleman pitää.

Kuten sanottu, vaikutelmia on vähän vaikea sulattaa tekstiksi näin äkkiä, joten palaan aiheeseen viikonlopun aikana kuvin ja sanoin.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Hengellinen näkötesti

Tässä on syyskauden ensimmänen ja samalla toisiksi viimeinen saarna Tuomiokirkossa 3.9.2006 klo 10. Päivän teksteinä luettiin kolme parantamiskertomusta Raamatusta: profeetta Elisa ja syyrilainen sotapäällikkö Naaman (2. Kun. 5:1-15), Pietari ja Johannes sekä rampa Kauniillaportilla (Apt. 3:1-10) ja Jeesus ja sokeana syntynyt (Joh. 9:1-7, 39-41).

On helppo ajatella, että Raamatussa kerrotaan parantumisihmeistä siksi, että silloin ihmisten maailmankuva ja käsitys sairauksista oli erilainen. Jeesuksen aikaan sairaus oli jollain ihmeellisellä tavalla sidottu syyllisyyteen. Sokeana syntyneen vanhempiakin epäiltiin jostain synnistä. Nykyään taas sanotaan, että terve on vain sellainen, jota ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Kun tarpeeksi tutkitaan, jotain vikaa varmasti löytyy.

Mutta tämä evankeliumin kohta vie toiselle tasolle. Sillä tasolla asiat on säilyneet ihan samana Jeesuksen ajasta meidän aikaan. Sokeus, näkeminen, sairaus, parantuminen on hengellisiä asioita. Ihmiset ajattelevat parantumisesta, että se on jonkinlainen temppu. Mutta Jeesus sanoo, että on kyse jostain ihan muusta, hän on tullut pannakseen toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.

Fariseukset eivät ole tyhmiä. Mutta he ihmettelevät Jeesuksen röyhkeyttä ja kysyvät: ”Et kai sentään väitä, että me olisimme sokeita?” Jeesus vastaa: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.” Sokeus ja syntisyys, sairaus ja syyllisyys siis todellakin liittyvät toisiinsa.

Saarnasin näistä samoista teksteistä tässä samassa paikassa tasan kolme vuotta sitten. Silloin saarna päättyi Jeesuksen ja fariseustan väliseen keskusteluun. Päätin siis, että tänään teen täsmälleen päinvastoin. Jeesuksen ja fariseusten kohtaaminen on heti alussa. Sen jälkeen tulee vain kysymys: Mitä se meille merkitsee? Mitä meille merkitsee se, että Jeesus syyttää fariseuksia harhautuneesta todellisuudentajusta? ”Te väitätte näkevänne”, mutta ette ymmärrä, mitä sen pitäisi vaikuttaa, mitä johtopäätöksiä teidän pitäisi tehdä. ”Siksi synti pysyy teissä.”

Kymmentä käskyä toimii erinomaisena hengellisenä näkötestinä. Käskyillä on toisaalta hyvin ilmeinen, konkreettinen merkitys, mutta samalla myös paljon syvempi, hengellinen merkitys.

Ensimmäinen käsky: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jumala on. Mikä merkitys sillä on minulle ja sinulle, että Jumala on? Jaakobin kirjeessa sanotaan: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet – pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.” Se tarkoittaa: Jumalaan uskominen voi olla aika pinnallinen juttu. Ihminen voi väittää näkevänsä, mutta silti olla sokea. Ihminen voi täysin omahyväisesti tunnustaa uskovansa, että Jumalalla on kaikki valta, mutta silti toimia itsevaltiaasti. Tai sitten ihminen voi heikkoutensa tunnustaen ripustautua Jumalaan, joka on siellä, minne hänet päästetään. Koska siellä, missä Jumala on, Hän muuttaa kaiken. Jokainen päivä ja hetki kerrallansa tulee Jumalan kädestä. Mutta me annamme niin usein päivämme ja hetkemme toisiin käsiin, toisten jumalien ja toisten tarkoitusperien palvelukseen. Ja sitten syytämme Jumalaa, kun meillä on paha olla.

Toinen käsky: ”Älä käytä väärin Herran, sinun Jumalasi nimeä.” Puhu Jumalalle, niin hän puhuu sinulle. Olin eräissä häissä pyytänyt tapani mukaan hääparin vanhempia osallistumaan esirukoukseen. Sanoin, että jos ei halua käyttää valmiiksi kirjoitettua rukousta, voi myös rukoilla omin sanoin tai käyttää jotain omaa tuttua rukousta. En yhtään tajunnut, että kaikilla ei ehkä ole tajua siitä, mitä rukouksella tarkoitetaan. Kun esirukouksen vuoro tuli, morsiamen äiti nimittäin luki tekstin, joka sisälsi kauniita lauseita ja toivomuksia: olkaa rohkeat, pitäkää toisistanne huolta, rakkaus on kaunis asia jne. Se oli kaunis teksti, mutta se ei ollut rukous. Rukousta varten tarvitaan vain kaksi asiaa: pitää olla jotain sanottavaa ja se pitää kohdistaa sille, jota rukoillaan. Jos ei ole ketään, jota rukoilla, ei voi rukoilla. Voi kyllä toivoa kaikenlaista. Rukouksen voi tietysti kirjoittaa ei-kenellekään, ja toivoa, että joku kuulee sen. Mutta silloinkin rukouksella on vastaanottaja. Siis: Miten rukoilet? Miten käytät Jumalasi nimeä? Onko sillä sinulle väliä?

Kolmas käsky: ”Pyhitä lepopäiväsi.” Älä juokse rahan perässä. Tämä käsky koskee niin rikasta kuin köyhää, orjaa ja isäntää, yhtä hyvin eläkeläistä, opiskelijaa kuin palkkatyöläistäkin. Älä juokse rahan perässä. Rahaa on joskus pakko ajatella. Joskus olosuhteet voivat olla sellaiset, että ei ehdi ajatella paljon muuta. Kun ihmiseltä riistetään perustarpeet, toimeentulon asioista voi tulla elämän ja kuoleman asioita. Lepääminen olisi kohtalokasta. Ja silti levolle pitää löytyä aikaa. Ei nälkäinenkään pysty etsimään ruokaa, jos ei välillä nuku. Sitä jäin miettimään, koskeeko tämä käsky myös laiskuria. Sellaista, joka ei suostu tekemään työtä. Koskee se. Lepopäivän pyhittäminen on nimittäin enemmän kuin pelkkä lepopäivän pitäminen. Lepopäivän pyhittäminen on sitä, että ”emme väheksy Jumalan sanaa ja saarnaa, vaan pidämme sen pyhänä, kuuntelemme ja opimme sitä mielellämme”, sanoo Luther. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Missä on aarteesi?

Neljäs käsky: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Vanhemmuus kunniaan. On oikeastaan aika erikoista, että tällainen käsky kuuluu joukkoon. Onko vanhemmuus tosiaan niin tärkeä asia, että se pitää kirjata 10 käskyn lakiin? Voitaisiinko vanhemmuus korvata jollain paremmin kestävällä yhteiskunnallisella instituutiolla, kuten vaikkapa koululaitoksella? Sitäkin on yritetty, mutta: ei voi. Sen huomaa heti, kun asiaa vaivautuu ajattelemaan. Vanhemmuus koskettaa kaikkia kaikkialla, ei vain meitä hyvinvointiyhteiskunnan hemmoteltuja kakaroita – tarkoitan itseäni. Jos yhteiskuntaan halutaan kunnioitusta, ”respektiä”, sen pitää alkaa vanhemmuudesta. Isä ja äiti eivät muuten VT:n kielessä rajoitu tarkoittamaan vain sukulaisuussuhteita. Eikä niiden tarvitse rajoittua tänäänkään. Olin eilen siunaamassa haudan lepoon isäni serkun. Hän oli syntynyt vuonna 1922 ja oli siis neljä vuotta isääni vanhempi. Isä kertoi muistotilaisuudessa liikuttuneena, että Tuomo-serkku oli ollut hänelle paras ystävä. Neljän vuoden pienestä ikäerosta huolimatta Tuomo oli ollut hänelle eräänlainen opastaja, neuvonantaja, vanhempi. Juuri sitä tarkoitetaan vanhemmuudella. Se koskee kaikkia. Kunnioitatko? Osaatko antaa kunnioitusta toisille?

Viides käsky: ”Älä tapa”. Fyysinen ja henkinen väkivalta kielletty. Tämä on myös hankala. Jokainen ymmärtää, että ihmishenki on koskematon. Mutta sitten eteemme vyörytetään joukko poikkeustapauksia. Entä jos kimppuumme hyökätään? Saa kai itsepuolustukseksi tappaa. Entä jos joku on tapettava siksi, että on tappanut ja tulee tappamaan? Eli voiko kuolemanrangaistuksen perustella? Entä missä vaiheessa sikiöstä tulee ihminen, jota ei saa tappaa? Tai saako kohtuuttomasti kärsivän ihmisen elämän lopettaa? Nämä ovat tärkeitä, mutta loppujen lopuksi pinnallisia kysymyksiä. Juuri sellaisia, joiden kanssa fariseuksen on kiva puuhastella, jotta ei joutuisi näkemään omaa sokeuttaan. Todellinen kysymys tulee lähemmäksi. Se on melkein yhtä hankala kuin: Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi? Jeesus kysyy, oletko sokea vai näkevä. Ymmärrätkö, mistä elämässä on kyse? Voitko lakata vahingoittamasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi? Voitko lopettaa kuoleman työt, kiusanteon, nujertamisen, pahantahtoiset puheet, kaiken sen, mikä sinun elämässäsi pönkittää omaa persoonaasi ja samalla lannistaa lähimmäistä?

Lain lukeminen on aika raskasta. Säästän itseäni jätän käskyluettelon puoleen väliin. Siellä olisi vielä käskyt älä tee aviorikosta, älä varasta, älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi, älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa tai omaisuutta. Mutta ajatus on tullut jo monta kertaa selväksi. Minä olen ja sinä olet syyllinen. Läheskään aina emme tajua syyllisyyttämme, vaan syytämme muita. Siksi olen syyllisyydestäni sairas. Väitän näkeväni, ja siksi synti pysyy minussa.

Lopuksi viittaus päivän Vanhan testamentin tekstiin. Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli sairas. Nuori palvelustyttö ohjasi hänet profeetta Elisan luokse. Kun on riittävän sairas, suuri päällikkökin oppii kuuntelemaan pikku palvelijatarta. Mutta profeetta ei noudattanut protokollaa. Hän vain käski sotapäällikön mennä peseytymään Jordanissa, ei edes vaivautunut ulos tervehtimään tärkeää vierasta. Sotapäällikön ylpeys lähes riisti häneltä parantumisen mahdollisuuden. Kun Naaman oli lähdössä vihastuneena takaisin kotimaahansa, hänen palvelijansa sanoi: ”Herrani! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!”

Puhdistuaksesi sinun on vain peseydyttävä! Se joka luulee näkevänsä, pitää sitä taikatemppuna ja marssii sairaana takaisin kotiin. Mutta se, jonka silmät Pyhä Henki avaa, nöyrtyy, astuu virtaan, kastautuu seitsemän kertaa ja puhdistuu. Näetkö nyt, mikä ero on fariseuksella ja syntymästään saakka sokealla? Toinen tarvitsee Jeesusta. Se joka tarvitsee, tekee niin kuin Jeesus sanoo. Sillä tavalla tullaan kristityksi. Se on melkein liian yksinkertaista. Tarvitsemalla.