maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Markku Koivisto ja pappisvirka

Allekirjoitin nettivetoomuksen Markku Koiviston pappisviran säilyttämisen puolesta. Eräs kolleega jo ystävälliseen sävyyn ihmetteli ratkaisuani, kun en ole mitenkään teologisesti Nokia Mission linjoilla.
Totta, en olekaan. Pidän osaa karismaattisissa piireissä tapahtuvasta hengellisestä toiminnasta haitallisena ja osittain erittäinkin vastenmielisenä. Tällaisiksi luen muun muassa toisten uskonelämän arvostelun ja epärealististen odotusten luomisen. Nokia Mission toiminnan suhteen olen toisen käden tietojen varassa, mutta kokonaiskuva tuntuu tutulta.
Luin kuitenkin Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin inkvisitiopöytäkirjoja ja päätin allekirjoittaa vetoomuksen. Jos Koiviston pappisviran hoidossa on ongelmia, ne saattavat olla hallinnollisia ja pastoraalisia, mutta dogmatiikalla niitä ei ratkaista. En haluaisi joutua samanlaiseen oikeaoppisuuden syyniin, jonka kohteena Koivisto on. En myöskään jaa Tampereen kapitulin uskoa luterilaisen opin ylivertaisuuteen.
Omassa ordinaatiokoulutuksessani Kuopiossa joulukuussa 1998 piispa Wille Riekkinen korosti historiallista perspektiivia suhteessa kaikkiin kirkon dokumentteihin, Raamattuun, uskontunnustuksiin, Lutheriin, tunnustuskirjoihin ja nykyiseen kirkkolakiin. Wille on varmaan piisposta liberaalein näissä kysymyksissä ja korostaisin ehkä itse vahvemmin sitoutumista Raamattuun, vaikka ymmärrän hyvin, miten vaikeasti tulkittava teos se on. Raamattuun on aina hyvä palata. Kannatan kuitenkin suurta avomielisyyttä suhteessa luterilaisiin tunnustuskirjoihin.
Pidän paraikaa teologiseen tiedekuntaan pyrkiville valmennuskurssiluentoja gnostilaisista teksteistä (Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. WSOY 2005). Näistä teksteistä näkyy hyvin, että kirkko tarvitsee aika ajoin yhtenäisyytensä puolustusta. "Ei yli sen mitä on kirjoitettu" (1 Kor. 4:6) on erittäin hyvä periaate tässä. Raamattu jättää todella paljon tilaa spekulaatiolle (fundamentalismi ja gnostilaisuus). Raamattu jättää todella paljon tilaa kritiikille (liberaaliteologia ja ateismi). Silti - tai juuri siksi - on hyvä, että meillä on Raamattu. Ja siksi on hyvä, että Tampereen kapituli joutuu uudestaan lukemaan Raamattua forenssisen vanhurskauttamisopin oheislukemistona.